Taksinkuljettajaa pahoinpideltiin ajon aikana Vaasassa 11.12.2021

Julkaisuajankohta 4.1.2022 16.46
Uutinen

Taksinkuljettaja joutui pahoinpidellyksi ajon aikana Vaasan Jukolantiellä 11.12.2021 klo 19.06 aikaan. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapauksesta. Poliisi on ottanut tapauksesta epäillyn kiinni.

Taksinkuljettaja joutui pahoinpidellyksi ajon aikana Vaasan Jukolantiellä Prisman pohjoispuolisella osalla11.12.2021 klo 19.06.

Valkoisella taksilla, farmarimallinen Opel Insignia, ajossa ollut mieskuljettaja joutui ajon aikana väkivaltaisen matkus-tajan aggression kohteeksi. Auto oli tuolloin ajossa Kivihaan suunnasta kohti Prismaa. 

Matkustaja oli auton takapenkillä istuessaan käynyt yhtäkkisesti kuljettajaan kiinni kuristusotteella. Matkustaja oli saanut pidettyä kuljettajasta kiinni siten, että auto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Taksi oli ollut vaarassa törmätä vastaantulevaan autoon. Ensimmäinen auto oli ehtinyt pois taksin kulkulinjalta ja toinen auto oli pysähtynyt juuri ennen törmäystä. Taksinkuljettaja oli saanut autonsa pysäytettyä siten, että taksi oli ollut ainakin osittain vastaantulijan kaistalla.

Pysähtymisen jälkeen oli taksikuljettaja kamppaillut edelleen hänestä kiinni pitäneen takapenkkiläisen kanssa. Tilannetta olivat olleet näkemässä aina-kin taksia vastaan ajaneiden autojen kuljettajat. Tilanteessa taksikuljettaja oli huutamalla pyytänyt apua aggressiivisen asiakkaan toiminnan estämiseksi.

Tilanne oli jatkunut auton ulkopuolella, kun taksin kuljettaja oli päässyt irti otteesta. Lopulta oli matkustaja poistunut paikalta.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä, vaaran aiheuttamisena ja mahdolliset muut rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan aikana. Poliisi on ottanut tänään rikoksesta epäiltynä kiinni vaasanseudulla asuvan parikymppisen henkilön.

Poliisi pyytää tapauksessa kyseisen tilanteen Jukolantiellä nähneitä ottamaan yhteyttä poliisiin sähköpostilla vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.

Pohjanmaa Pohjanmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen Vaasa