Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella 25.2.2016 illalla Rusthollinkadulla tapahtunutta henkirikosta. Henkirikoksen uhri sekä epäilty tunsivat toisensa entuudestaan ja molemmat asuivat Tampereella. Sekä uhri että epäilty ovat syntyneet vuonna 1984 ja he ovat asuneet aikaisemmin yhdessä, mutta tapahtuma-aikaan molemmilla oli oma asunto.
Teko on tapahtunut hyvin nopeasti rivitalon pysäköintialueella, mutta poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan tekijä ei ole kohdistanut väkivaltaa tai sen uhkaa kehenkään muuhun kuin uhriin. Tekijä soitti tapahtuman jälkeen hätäkeskukseen ja paikalle saapui pian useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Uhrin pelastamiseksi ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä mitään.
Epäilty vangittiin tänään perjantaina Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin epäiltynä taposta.