Taparikolliset poliisin harmina Hämeessä

Julkaisuajankohta 24.6.2021 9.24
Uutinen

Poliisilla oli Hämeessä varsin vilkas vuorokausi. Tehtäviä kertyi laidasta laitaan yhteensä 431 kappaletta.

Päijät-Häme

Hollolassa Tarmontiellä, yritti reilu 30-vuotias nainen näpistää aamupäivällä kaupasta alkoholituotteita noin 10 euron arvosta. Kaupan henkilökunta huomasi tapauksen ja sai tekijän kiinni kassalinjojen jälkeen. Nainen myönsi poliisille teon. Nainen jäänyt näpistyksistä kiinni vuoden sisällä 13 kertaa.

Samaan aikaan, samassa paikassa jäi toinen näpistelijä kiinni yritettyään viedä 3 euron edestä suklaapatukoita. 40-vuotias mies oli piilottanut suklaat taskuunsa ja poistunut kassojen ohi maksamatta tuotteita. Miehen tilillä oli 20 aikaisempaa näpistystä vuoden sisällä, mistä hän on jäänyt kiinni. Kyseisen miehen hallusta löytyi myös FC-Kuusysille kuuluvaa rekvisiittaa kymmenittäin ja koska tiedossa oli, että mies ei ole Kuusysin kannattajia tai edes jalkapallon ystävä, oli syytä epäillä, että tuotteet on anastettu jostain. Asiaa selvitettäessä saatiin selville, että mies oli anastanut tuotteet jokunen päivä aikaisemmin yöllä Kisapuistossa sijaitsevasta kioskista murtautumalla sinne.

Puolen päivän aikaan VT4 Saksalan kohdilla pysäytti partio auton, jonka kuljettajalta puuttui ajo-oikeus. Auton kuljettajana toimineelle noin 50-vuotiaalle miehelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli nolla. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä mutta myönsi käyttävänsä huumausaineita säännöllisesti. Mies toimitettiin verikokeisiin huumausaineiden selvittämiseksi. Miehen käyttämästä autosta löytyi myös pieni määrä huumausainetta.

Noin kello 13.00 aikoihin sai poliisi hälytyksen Lahteen Aleksanterinkadulle, jossa tietojen mukaan ex-pariskunnalle oli tullut riitaa. Pariskunnan noin 30-vuotias mies oli väkisin yrittänyt liittyä saman ikäisen entisen naisystävänsä seuraan, jonka johdosta heille oli tullut suusanallista riitaa. Riidan päätteeksi oli mies anastanut naiselta puhelimen kädestä ja lähtenyt karkuun. Miestä ei tavoitettu mutta häntä epäillään varkaudesta.

Noin kello 23.00 pysäytti partio Lahdessa Saksalankadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut 30-vuotias mies käyttäytyi sekavasti mutta puhalsi nollat. Mies ei suostunut huumausainepikatestiin, koska koki sen turhaksi. Mies kertoi käyttäneensä huumausaineita ja myönsi huumaantuneena ajon. Hänet käytettiin verikokeissa asian varmistamiseksi. Miehellä ei myöskään ollut minkäänlaista ajo-oikeutta. Mies jäänyt epäillyistä rattijuopumuksista ja kortitta ajoista kiinni vuoden sisällä 13 kertaa. Miehen auto otettiin takavarikkoon rikoskierteen katkaisemiskeksi.

Hollolassa Vesikansantiellä pysäytti partio ennen puolta yötä henkilöauton tarkastusta varten. Pysäytyksen yhteydessä selvisi, että noin 50-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe osoitti miehen olevan myös päihtynyt. Miehen puhallus tarkkuusalkometriin antoi tuloksen 0.82mg/l. Mies on jäänyt törkeistä rattijuopumuksista kiinni vuoden aikana neljä kertaa.

 

Kanta-Häme

Noin 20-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Forssassa vt10 hiukan ennen kello 17.00. Partio havaitsi miehen kuljettamassa autoa 60 km/h nopeusrajoitusalueella huomattavaa ylinopeutta. Partio sai mitattua auton nopeudeksi 136km/h.

Janakkalassa Heinäjoentiellä pysäytti partio illalla henkilöauton, jonka kuljettajan he tunnistivat kortittomaksi. 30-vuotias autoa kuljettanut mies jäänyt vuoden sisällä kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 15 kertaa.

Puolen yön aikaan Hämeenlinnassa Kaivokadulla, otti kaksi päihtynyttä noin 40-vuotiasta miestä luvatta käyttöönsä kaksi akkukäyttöistä henkilönostinta ja ajelivat niillä pitkin katua. Partion tullessa paikalle miehet olivat toisen nostimen kyydissä ja toinen oli noin 50 metrin päässä ajoradalla. Toista miehistä epäillään rattijuopumuksesta ja toista törkeästä rattijuopumuksesta.

Noin kello 3.30 Riihimäellä Kauppakadulla havaitsi partio huomattavaa ylinopeutta ajavan auton. Partio päätti pysäyttää auton Junailijankadulle, mutta havaitessaan poliisiauton kytkevän pysäytysvalon päälle, kiihdytti auto karkuun. Auto kääntyi Junailijankadulta Keskuskadulle, jossa partio menetti näköyhteyden. Hiukan myöhemmin partio havaitsi jälleen auton Kalevalankadulla ja tavoitti sen auton joutuessa jarruttamaan korotetun suojatien kohdalla. Tämän jälkeen pakoon menevän auton kuljettaja luopui paosta ja ajoi sivuun. Kuljettajaksi selvisi noin 20- vuotias mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Mies jäänyt vuoden sisällä viisi kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen asenteesta liikenneturvallisuutta kohtaan kertoo se, että mies ei katunut tekoaan, vaan mainitsi partiolle, että päätti heti lähteä karkuun, kun näki poliisit ja häntä harmitti vain se, ettei hänellä ei ollut parempaa autoa alla, jotta olisi hän päässyt pakoon poliisia.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta