Hyppää sisältöön

Tapon yritys Tampereella II

Julkaisuajankohta 6.11.2017 14.32
Tyyppi:Uutinen

Sisä-Suomen poliisi Tampereella on jatkanut eilen tapahtuneen tapon yrityksen tutkintaa epäiltyjen ja todistajien kuulemisella, etsinnöillä ja muilla tutkintatoimenpiteillä. Kuulusteluissa on selvinnyt, että asuntoon on hakeuduttu tarkoituksella ja molemmat epäillyt ovat olleet teräasein aseistautuneita. Asiaan ei ole saatu vielä riittävästi selvyyttä ja epäillyt on pidätetty. Esitutkinta jatkuu jo mainituilla toimilla ja poliisi harkitsee vangitsemisvaatimuksen tarpeellisuutta tutkinnan edetessä. Vaatimus on esitettävä Pirkanmaan käräjäoikeuteen viimeistään keskiviikkona ennen klo 12.00. Poliisi on saanut kyselyjä lasten kuulemisesta.Tässä tapauksessa päätöstä ei ole vielä tehty.

Yleisellä tasolla mainittakoon, että poliisilla on koulutettua henkilökuntaa lapsen kuulemiseen. Kuulemisen tarpeellisuutta harkitaan aina tapauskohtaisesti, eikä se ole ensisijainen toimenpide joskin, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi, pyritään se tekemään aina mahdollisimman pian kulloisenkin tapahtuman jälkeen. Silloin kun tapauksesta saadaan riittävä selvyys ilman lapsen kuulemista, se jätetään suorittamatta.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran keskiviikkona 8.11.2017

kORJATTUNA! VAIHDETTU "tapahtuneen".

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen