Tavanomaisen vilkas hellevuorokausi ja liikenneaiheisia tehtäviä Hämeessä

Julkaisuajankohta 14.7.2021 11.29
Uutinen

Hyvät kelit jatkuvat, mikä näkyy poliisin tehtävämäärissä. Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana yli 260 tehtävää, jotka jakautuivat melko tasaisesti Kanta- ja Päijät-Hämeen kesken.

Lahdessa tapahtui aamupäivällä polkupyöräilijän ja henkilöauton välinen risteyskolari. Polkupyöräilijä oli matkalla Ala-Okeroistentietä Renkomäen suuntaan ja auto tuli Hennalankadulta Ala-Okeroistentien risteykseen.  Polkupyöräilijälle tuli törmäyksessä lieviä vammoja. Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Poliisipartio pysäytti iltapäivällä Forssassa henkilöauton tarkastusta varten. Kävi ilmi, että auton kuljettaja oli jo aiemmin ajokieltoon määrätty, noin 20-vuotias nainen. Lisäksi selvisi, että poliisi oli tavannut naisen ajokiellon aikana auton ratista jo 12 kertaa aiemminkin vuoden sisällä. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja hänet määrättiin uudelleen ajokieltoon. 

Poliisin partio huomasi iltapäivällä Hämeenlinnassa Padasjoentietä henkilöauton, joka oli katsastamaton ja autosta oli erääntynyt ajoneuvovero. Auto pysäytettiin ja sitä kuljetti noin 40-vuotias nainen, joka vaikutti päihtyneeltä. Kuljettaja puhallutettiin ja lukema ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi poisti autosta rekisterikilvet ja vei kuljettajan verikokeisiin. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja häntä tullaan kuulustelemaan epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. 

Heinämaantiellä Orimattilassa tavattiin iltapäivällä henkilöauton ratista 80-luvulla syntynyt mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen, joten hänet vietiin verikokeisiin rattijuopumusepäilyn vuoksi. Kuljettajaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.  

Poliisi sai tehtävän keskiviikkona aamuyöllä Janakkalaan. Ilmoituksen mukaan nuorten miesten auto oli suistuneena tieltä ojan puolella. Poliisipartio tapasi autoa kuljettaneen nuoren miehen, jolle tehtiin huumausainepikatesti. Testin tulos oli positiivinen ja kuljettaja vietiin sairaalaan verikokeisiin rattijuopumusepäilyn vuoksi. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.
 

Forssa Hämeen poliisilaitos Hämeenlinna Janakkala Lahti Orimattila Uutinen