Tieltä suistumisia Harjavallassa ja Säkylässä.

Julkaisuajankohta 19.1.2021 9.35
Uutinen

Mieshenkilö ajautui ulos tieltä pakettiautolla valtatie 2:lla Harjavallassa eilen klo 09 aikaan aamulla. Tämän lisäksi henkilöauto suistui niin ikään ulos tieltä eilen klo 13 aikaan päivällä Säkylässä Kokemäentiellä.

Harjavalta: Maanantaina klo 09 aikaan kuljettajana toiminut mieshenkilö menetti tien liukkauden vuoksi pakettiauton hallinnan ollessaan matkalla Porin suuntaan valtatie 2:ta pitkin.
Pakettiauto oli suistunut vastaantulevalle liikenteelle tarkoitetun ajokaistan yli ulos tieltä ja pysähtynyt törmätessään valopylvääseen keula edellä. Ajoneuvo vaurioitui keulastaan ja henkilövahingoilta säästyttiin. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Säkylä: Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauto oli ajettuna liikennemerkkiä päin. Auto oli matkannut Kokemäen suuntaan ja kulkenut lumipenkassa n. 35 metrin matkan ennen törmäämistään tien oikealla puolella olevaan suojatieliikennemerkkiin. Ajoneuvon kyydissä ei ollut matkustajia eikä kukaan loukkaantunut. Henkilöauton keula ja liikennemerkki vaurioituivat. Asiaa tutkitaan niin ikään liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Harjavalta Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Satakunta Säkylä Uutinen