Hyppää sisältöön

Tornion järjestelykeskus on toiminut kolme kuukautta

Julkaisuajankohta 21.12.2015 16.03
Tyyppi:Uutinen

Tornion järjestelykeskuksen toiminnan alkamisesta tulee huomenna kuluneeksi kolme kuukautta. Keskuksen toiminta käynnistyi tiistaina 22.9. Poliisi on sinä aikana rekisteröinyt turvapaikanhakijoiksi yli 15 000 henkilöä. Turvapaikkakuulusteluja on tehty 2312. Eniten tulijoita oli 5.10., jolloin turvapaikanhakijoiksi rekisteröitiin 482 henkilöä. Valtaosa saapujista on tullut Tornioon Haaparannan kautta, mutta noin 300 on saapunut Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspisteiden kautta ja 48 saapui Euroopan Unionin sisäisellä siirtolennolla Italiasta Tornioon.

Tornion järjestelykeskuksen kautta on tähän mennessä kulkenut 15 371 turvapaikanhakijaa. Määrä on miltei puolet tänä vuonna koko maahan tulleista turvapaikanhakijoista. Heistä yksin matkustavia miehiä on ollut 8140 (53 %) ja naisia 191 (1 %). Yksin tulleita alaikäisiä on Tornion kautta saapunut 1732 (11 %). Perhekuntina saapuneita on ollut 5308 (35 %). Linja-autoja vastaanottokeskuksiin ympäri Suomen on lähtenyt 316. Vastaanottokeskuksia Suomessa on tällä hetkellä 140 ja yksintulleiden alaikäisten yksiköitä 63.

Järjestelykeskuksessa on sen toiminnan käynnistymisestä saakka työskennellyt kymmeniä poliiseja kaikilta Manner-Suomen poliisilaitoksilta. Lisäksi Poliisiammattikorkeakoulu on tukenut järjestelykeskuksen toimintaa lähettämällä keskukseen töihin eri asteiden opiskelijoita ja koulun henkilöstöä.

Keskusrikospoliisi on toiminut syksyn ajan järjestelykeskuksessa yhteistyössä Suojelupoliisin kanssa. Poliisi on pyrkinyt keräämään tietoja laittoman maahantulon järjestämisestä, tunnistamaan ennakolta järjestelykeskuksesta kerätystä tiedosta mahdollisia ääriaineksia sekä ennakoimaan turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välille mahdollisesti syntyviä jännitteitä. Järjestelykeskuksesta kerätty tieto on välitetty eteenpäin ja näin varmistettu valtakunnallisen tilannekuvan muodostuminen ja ylläpito.

Rajavartiolaitos on tehnyt Tornion alueella tehostettua sisämaan ulkomaalaisvalvontaa yhdessä poliisin kanssa ja valvonut soveltuvilta osin järjestelykeskuksen järjestystä ja turvallisuutta. Operaation aikana Rajavartiolaitoksen henkilöstöä on ollut komennettuna Tornioon lähes kaikista hallintoyksiköistä, yhteensä noin 200 rajavartiomiestä. Rajavartiolaitos on kirjannut länsirajalta yhteensä 35 rikosilmoitusta nimikkeellä laittoman maahantulon järjestäminen ja kirjannut 45 rangaistusvaatimusta lievästä valtionrajarikoksesta. Lisäksi on paljastunut yksi väärennys ja neljä valtionrajarikosta. Tornion operaation alueella rajavartiolaitos on tehnyt noin 5000 ulkomaalaislain mukaista tarkastusta.

Tulli on tehnyt Tornion alueella tehostettua tullivalvontaa ja sen yhteydessä tilastoinut Torniosta ja Aavasaksalta yhteensä 576 000 rajan yli saapunutta ajoneuvoa. Maahan saapuneita ajoneuvoja ja henkilöitä on pysäytetty ja puhutuksia heille on tehty yhteensä 218 000. Autoja on läpivalaistu yhteensä 272. Valvonnan yhteydessä Tulli on paljastanut 25 huumausaineisiin liittyvää rikosta ja 52 nuuskan tuontiin liittyvää rikosta tai rikkomusta. Yksistään viimeksi kuluneen viikonlopun aikana Tullin valvonnassa paljastui nuuskan tuontiyrityksiä siten, että tullin haltuun päätyi yhteensä 104 kiloa nuuskaa. Lisäksi on paljastunut 6 lääkkeisiin ja 2 doping-aineisiin liittyvää juttua. Liikenteeseen liittyviä rikoksia tai rikkomuksia on paljastunut 54, lisäksi väärällä polttoaineella on ajellut 3 kuljettajaa. Kaikkiaan kolmen kuukauden aikana Tulli on kirjannut 73 rikosilmoitusta, joista 49 on hoidettu rangaistusvaatimuksella/rikesakolla. Tulli on kirjannut ja siirtänyt rajavartiolaitokselle 28 rikosilmoitusta, joista 16 laittoman maahantulon järjestämisiä. Poliisin tutkittavaksi Tulli on siirtänyt 26 tapausta, joista 10 on ollut etsintäkuulutettuja henkilöitä.

Suomen Punainen Risti on toiminut järjestelykeskuksessa sen toiminnan käynnistymisestä lähtien. Tänä aikana järjestelykeskuksessa on toteutunut 11 000 majoitusvuorokautta ja siellä on jaettu yli 78 000 ateriaa. Terveydenhuoltoon liittyviä hoitotapahtumia on ollut noin 800.

Kuten perjantain tiedotteessa kerrottiin, Puolustusvoimien virka-apu päättyi torstaina ainakin toistaiseksi ja poliisi tahtoo kiittää Puolustusvoimia korvaamattomasta avusta kiireisimpään aikaan keskuksen perustamisvaiheessa.

Viikonlopun, eli perjantain ja sunnuntain välisenä aikana Tornion järjestelykeskukseen saapui noin 60 turvapaikanhakijaa.

Tornion järjestelykeskuksen toiminta jatkuu joulun ajan normaaliin tapaan, eikä keskeydy. Poliisi tiedottaa järjestelykeskuksesta seuraavan kerran maanantaina 4.1.2016.

Lapin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen