- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Turun pääpoliisiasemalla kiireinen viikonloppu
Viikonlopun aikana poliisia työllistivät erilaiset liikennerikokset ja Liedossa ollut tulipalo
Poliisille tuli perjantaina 31.3.2023 klo 19.30 aikaan ilmoitus Turun Merimiehenkadulta epäillystä nuorten joukkotappelusta. Tapahtumapaikalla ja asiaa selvitettäessä ilmeni kuitenkin, että kyseessä oli kahden nuoren miehen ennalta sovitusta välien selvittelystä. Osapuolet kärsivät vain lieviä vammoja.
Lauantaina 1.4.2023 klo 03.00 aikaan yöllä poliisipartio kiinnitti huomionsa Turun keskustassa omituisesti kulkevaan pakettiautoon. Auto päätettiin pysäyttää tarkastusta varten ja kuljettaja puhalsikin poliisin alkometriin 0,75 mg/l tuloksen. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton, joten häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Lauantaina 1.4.2023 klo 04.50 aikaan poliisille ilmoitettiin Kaarinassa tapahtuneesta liikennevahingosta. Tapahtumapaikalla ilmeni, että henkilöauton kuljettaja oli ajanut päin liikennemerkkiä. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli 0,93 mg/l ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Lauantaina 1.4.2023 klo 17.50 aikaan poliisipartio pysäytti tarkastukseen Turun keskustassa pakettiauton. Ilmeni, että auton kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen bentsodiatsepiinien ja kokaiinin osalta. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Sunnuntaina 2.4.2023 klo 02.20 aikaan poliisille ilmoitettiin epäillystä rattijuopumuksesta Ruskolla. Poliisipartiolle selvisi, että humaltunut kuljettaja oli yrittänyt päästä erään talon parkkipaikalle. Mennessään sinne hän oli ensin peruuttanut lumipenkkaan, sitten törmännyt tolppaan ja sitten autokatoksen kulmaan mennessään parkkipaikalle. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,98 mg/l lukemat ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Liedossa Hyvättyläntiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin klo 03:00 roskakatoksesta alkunsa saanut tulipalo levisi viereiseen rivitaloon aiheuttaen mittavia omaisuusvahinkoja. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.
Tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi on aloittanut asiasta esitutkinnan tuhotyönä ja ottanut tapahtumapaikalta yhden miehen kiinni rikoksesta epäiltynä.