Hyppää sisältöön

Turun pääpoliisiaseman rikostutkinnan päivittäistiedote

Julkaisuajankohta 10.12.2017 13.05
Tyyppi:Uutinen

TURKU

9.12.2017 klo 20.30. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, luvaton käyttö

Poliisipartio pysäytti Runosmäessä henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui v. 1997 syntynyt ajo-oikeudeton mies. Poliisille hyvinkin tuttu kuljettaja oli ottanut äitinsä auton luvatta käyttöön. Toistaiseksi ajokiellossa oleva kuljettaja epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja luvattomasta käytöstä. Mies on vuoden aikana jäänyt 29 kertaa kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

9.12.2017 klo 21.15. Pahoinpitely

V. 87 ja 91 syntyneitä miehiä epäillään pahoinpitelystä. Miehet tilasivat taksin Turun keskustasta. Tampereentiellä miehet olivat pyytäneet taksikuljettajaa pysäyttämään ajoneuvon paikallisen baarin kohdalle. Miehet alkoivat nimitellä kuljettajaa, jonka jälkeen he löivät häntä nyrkein. Taksikuljettajan vaatteet repeytyivät. Tuntomerkkeihin sopivat henkilöt löytyivät Virusmäentieltä. Miehet kuitenkin kiistivät osallisuutensa tapahtumiin. Miehet otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelystä.

9.12.2017 klo 22.50. Huumausainerikos, rattijuopumus yms

Poliisipartio pysäytti Sirkkalankadulla henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui v. 1997 mies. Mies puhalsi seulonta-alkometrin tulokseksi 0 mg/l. Hän kieltäytyi ns. huumausainepikatestistä. Miehen taskuista löytyi turvatarkastuksen yhteydessä teleskooppipatukka, puukkoja, heittoveitsi ja nyrkkirauta. Taskuista löytyi myös vähäinen määrä patruunoita. Ajoneuvosta löytyi huumausaineeksi epäiltyä jauhetta, sähkölamautin, teleskooppipatukka, heittotähtiä, puukkoja, käsirautoja yms. Mies otettiin kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja lievästä ampuma-aserikoksesta

10.12.2017 klo 02.40 – 03.15. Pahoinpitely yms.

V. 1989 syntynyt mies löi Turun keskustassa sijaitsevan ravintolan järjestyksenvalvojaa nyrkillä kasvoihin. Erittäin aggressiivinen mies harasi myös voimakkaasti poliisia vastaan. Poliisilaitoksella mies kieltäytyi tulemasta ulos poliisiautosta. Voimakkaasti vastaan laittanutta miestä jouduttiin kantamaan putkaan. Aggressiivinen rimpuilu jatkoi myös putkassa kun partiot ottivat mieheltä käsirautoja pois. Turvatarkastusta jouduttiin suorittamaan neljän poliisimiehen voimin. Tekijää epäillään sekä pahoinpitelystä, virkamiehen vastustamisesta että järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Poliisille hyvinkin tuttu mies on epäilty vastaavanlaisista rikoksista useita kertoja aikaisemmin sekä muistakin rikoksista.

10.12.2017 klo 03.55. Rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen

V. 1993 syntynyt mies kiihdytti ajoneuvoaan renkaat sutien Turun keskustassa. Auton peräpää heittelehti omalla kaistallaan laidasta laitaan. Tien reunassa oli useita ihmisiä ja muutenkin liikenne oli vilkasta ravintoloiden sulkemisajan takia. Kiihdytyksen yhteydessä auto oli törmätä edessä oleviin autoihin. Poliisipartio sai ajoneuvon pysäytettyä Linnankadulla. Poliisi suoritti kuljettajalle seulonta-alkometrikokeen, jonka tulos oli 0,24mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään sekä rattijuopumuksesta että liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

10.12.2017 klo 09.00. Rattijuopumus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta yms.

Poliisi sai ilmoituksen henkilöauton kuljettajasta, joka vaikutti sekavalta. Kuljettaja oli ajanut autolla Turun Vasaramäessä. Poliisipartio tavoitti kuljettajan joka osoittautui v. 1989 syntyneeksi naiseksi, joka on poliisille entuudestaan hyvin tuntema. Poliisi suoritti kuljettajalle seulonta-alkometrikokeen, jonka tulos oli 0 promillea. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja myös ajoneuvorikkomuksesta, koska ajoneuvon luovutusilmoitus oli tekemättä.

NAANTALI

10.12.2017 klo 04.00. Törkeä rattijuopumus

Poliisipartio pysäytti Naantalissa Luostarinkadulla henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui v. 1979 syntynyt mies. Poliisi suoritti kuljettajalle seulonta-alkometrikokeen, jonka tulos oli 1,54 promillea. Mies, joka on Viron kansalainen, otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen