Turussa Kehätiellä on sattunut kaksi liikenneonnettomuutta. Toisessa on ollut osallisena useita ajoneuvoja.
Turun Kehätiellä kaksi liikenneonnettomuutta, toisessa osallisena useita ajoneuvoja

Julkaisuajankohta 14.4.2021 17.54
Uutinen

Turun kehätiellä tapahtui keskiviikkona kaksi onnettomuutta. Osallisena yhteensä kuusi ajoneuvoa. Neljä henkilöä vietiin sairaalaan.

Ensimmäinen onnettomuus tapahtui keskiviikkona iltapäivällä noin kello 15.15. Tapahtumapaikka oli Vahdontien liittymän kohdalla Helsingin suuntaan menevien kaistalla. Onnettomuudessa oli mukana neljä ajoneuvoa.

Onnettomuuden seurauksena yhteensä kolme henkilöä kuljetettiin sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Poliisi oli tapahtumapaikalla ohjaamassa liikennettä ja suorittamassa tapahtumapaikkatutkintaa.

Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista, joka aiheutti Turun kehätielle merkittäviä ruuhkia. Poliisi epäilee tässä vaiheessa, että raskas ajoneuvo oli nostattanut Turun kehätielle pölypilven, jonka seurauksena muut autoilijat olivat joutuneet jarruttamaan äkillisesti. Tämän seurauksena oli aiheutunut neljän ajoneuvon ketjukolari.

Toinen onnettomuus tuntia myöhemmin

Jälkimmäinen onnettomuus tapahtui reilun tunnin päästä ensimmäisestä onnettomuudesta. Onnettomuudessa Turun kehätielle aiheutuneen ruuhkan seurauksena raskas ajoneuvo jarrutti edessä pysähtyneen jonon takia.

Raskaan ajoneuvon perässä ajanut henkilöauton kuljettaja ei huomannut tätä vaan törmäsi edellä ajaneen perään. Henkilöauton kuljettaja kuljetettiin TYKSiin tarkastukseen. 

Poliisi on aloittanut onnettomuuksien syyn selvittämisen. Rattijuopumuksia ei epäillä.
 

Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Turku Uutinen Varsinais-Suomi