Useita rattijuoppoja tavattiin liikenteestä Hämeessä

Julkaisuajankohta 26.9.2021 8.24
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut varsin työntäyteinen. Poliisia on työllistäneet mm, useat rattijuopot sekä aamuyönpuolella eriasteinen häiriökäyttäytyminen kaupunkien keskustoissa. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojin päätyi kymmenen henkilöä.

RIIHIMÄKI

Sunnuntain puolella kello 00.53 aikaan Riihimäen keskustassa partioinut poliisipartio kiinnitti huomiota henkilöautoon, jonka kuljettajan partio tunnisti ja tiesi tämän olevan ajokiellossa. Partio yrittäessä pysäyttää auton Hj. Elomaankadulla, kiihdytti auto vauhtiaan pyrkien karistamaan poliisiauton kannoiltaan. Takaa-ajon jatkui Riihimäen alueella päätyen lopulta Hikiäntien ja Karhintien risteykseen asetettuun piikkimattoon ajon jälkeen Uusi Karhitielle missä auto törmäsi tolppaa ja kuljettaja pakeni maastoon, mistä tämä otettiin kiinni. Takaa-ajon aikana autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies aiheutti useita vaaratilanteita. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

JANAKKALA

Lauantaina iltapäivällä kello 13.20 aikaan liikennevalvontaa Viralatiellä suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1960-luvulla syntynyt nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

FORSSA

Lauantaina iltapäivällä kello 16.05 aikaan poliisipartio pysäytti Jokioistentiellä henkilöauton, jolle mitattiin nopeudeksi 84km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

HÄMEENLINNA

Sunnuntain puolella kello 00.48 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Hätilän alueella. Poliisipartio tapasikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Pikkuarolta. Autoa kuljettanut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

LAHTI

Sunnuntain puolella kello 00.36 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Arrajoentien ja Vehkosillantien risteyksessä. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kello 02.48 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta VT12:lla. Ilmoituksen mukaan Kouvolan suunnasta tullut kuorma-auto oli törmännyt liikennejakajaan Pekanmäessä. Autoa kuljettanutta 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen