Varkauden yritys Iisalmessa.

17.6.2021 11.20
Uutinen

Varkauden yritys Iisalmessa ja uhkaavaa käytöstä Kuopiossa.

Keskiviikkona noin klo 21.30 kaksi nuorehkoa paikkakuntalaista miestä yritti murtautua Iisalmessa Savonkadun varrella olevaan R- kioskiin. Poliisin saapuessa silminnäkijän ilmoituksen johdosta paikalle miehet olivat jo ehtineet rikkoa kioskin ulko- oven lasin. Miehet otettiin kiinni ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä.

 

Poliisi otti torstaiyönä kello 01 aikaan kiinni kuopiolaisen 1980-luvulla syntyneen miehen epäiltynä laittomasta uhkauksesta sekä ampuma-aserikoksesta.

Kuopion Kauppakadulla sijaitsevan ravintolan järjestyksenvalvojat olivat evänneet mieheltä pääsyn ravintolaan. Mies oli jäänyt ravintolan edustalle ja alkanut uhkailemaan järjestyksenvalvojia tappamisella. Miehen hallusta oli tippunut maahan pistoolimallinen käsiase sekä kaasusumutin. Mies oli ottanut aseen takaisin haltuunsa ja poistunut paikalta. Mies oli kuitenkin tullut pian takaisin. Poliisi otti hänet kiinni, mutta asetta ei enää löytynyt hänen hallustaan. Kaasusumutin löytyi tapahtumapaikalta.

Asetta ei löytynyt etsinnöistä huolimatta yön aikana. Sivullinen oli löytänyt aseen torstaiaamuna tapahtumapaikan lähistöltä Vuorikadulta. Ase varmistui starttipistooliksi.

Itä-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen
Itä-Suomen poliisilaitos
rikosasiat