Viikon rattijuopumuksia Kouvolassa

Julkaisuajankohta 16.7.2021 12.02
Uutinen

Poliisi on kirjannut kuluvan viikon aikana Kouvolassa seitsemän ilmoitusta epäillystä rattijuopumuksesta.

Henkilöauto suistui maanantaiaamuna ulos tieltä Jaalassa ja törmäsi puuhun. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Edellä mainitun kuljettajan lisäksi poliisi epäilee kahta kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja neljää kuljettajaa rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena. Heistä neljän epäillään ajaneen myös ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta. Epäillyistä kolme tavattiin Kouvolan keskustan alueella, kaksi Kuusankoskella ja yksi Valkealassa.
 

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kouvola Liikenne Uutinen