Viikonlopun liikennerikoksia Kouvolassa

Julkaisuajankohta 19.4.2021 13.13
Uutinen

Kouvolassa tavattiin viikonlopun aikana viisi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Kolmea kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lauantaiaamuna henkilöauto törmäsi kaiteeseen Heinolantiellä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tämän kuljettajan lisäksi myös kolmen muun kuljettajan epäillään ajaneen viikonlopun aikana huumausaineen vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikokseen. Lisäksi yhden kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen alkoholin vaikutuksen alaisena. Edellä mainituista kuljettajista yhden epäillään ajaneen lisäksi ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Viikonlopun aikana poliisi pysäytti Kouvolassa kaksi henkilöauton kuljettajaa sekä yhden moottoripyörän kuljettajan, joita epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta huomattavan ylinopeuden takia. Kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Ajokiellon lopulliseen pituuteen vaikuttavat epäillyn rikoshistoria ja tuomioistuimen asiasta antama päätös, mutta vastaavissa tapauksissa ajokielto on lyhyimmillään kolme kuukautta.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kouvola Liikenne Uutinen