Hyppää sisältöön

Vilinää viikonloppuyössä

Julkaisuajankohta 3.3.2019 7.31
Tyyppi:Uutinen

Jyväskylä Pieles 2.3.2019 klo 9.45

Poliisipartio pysäytti henkilöauton liikennetarkastusta varten Jyväskylän Pieleksessä. Seulonta-alkometri kertoi ajoneuvon kuljettajan olevan päihtynyt. Vuonna 1977 syntyneelle jyväskyläläismiehelle suoritettiin Jyväskylän poliisiasemalla tarkkuusalkometrikoe. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti asian. Miestä epäillään rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Jyväskylä Sääksvuorentie 2.3.2019 klo 15.09

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Jyväskylässä Sääksvuorentiellä liikennetarkastusta varten. Ajoneuvoa kuljetti vuonna 1988 syntynyt jyväskyläläismies. Seulonta-alkometri näytti miehelle nolla tuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Henkilöauton kyydistä löytyi myös huumausaineita. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja huumausainerikoksesta.

Jyväskylä Keljonkankaantie 2.3.2019 klo 15.19

Poliisipartiota tuli vastaan Keljonkankaantiellä henkilöauto, jonka kuljettajan partio tunnisti etsintäkuulutetuksi ja ajo-oikeudettomaksi henkilöksi. Partio kääntyi ajoneuvon perään. Henkilöauto lähti pakenemaan poliisia. Seurauksena syntyi takaa-ajo. Pakeneva auto ajoi huomattavaa ylinopeutta ja rikkoi törkeästi liikennesääntöjä takaa-ajon aikana. Partio sai kuitenkin muutaman kilometrin takaa-ajon jälkeen ajoneuvon pysäytettyä. Vuonna 1988 syntynyttä jyväskyläläismiestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi miestä odotti valmis vankilatuomio.

Jyväskylä Kukkumäentie 2.3.2019 klo 17.50

Mies ja nainen kävivät näpistelemässä Kukkumäen huoltoasemalla ja poistuivat sieltä autolla. Poliisipartio löysi epäiltyjen käyttämän ajoneuvon hetken kuluttua Kyllöstä. Ajoneuvon lähistöltä otettiin hetkeä myöhemmin kiinni epäilty nainen. Kansalaisten vinkkien ja poliisikoiran avulla otettiin kiinni myös epäilty mies. Mies yritti hävittää kiinnioton yhteydessä huumausaineita. Näpistelijäkaksikon käyttämä ajoneuvo oli anastettu. Vuonna 1991 syntynyttä keuruulaismiestä epäillään huumausainerikoksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, näpistyksestä ja niskoittelusta poliisia vastaan. Vuonna 1991 syntynyttä muuramelaisnaista epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja näpistyksestä.

Keuruu Roosinpohjantien läheinen maasto 2.3.2019 klo 19.11

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus epäillystä onnettomuudesta Keuruulla Roosinpohjantien lähellä. Tapahtumapaikalla poliisipartiolle selvisi seuraavaa: Paikanpäällä oli kaksi päähän loukkaantunutta nuorta miestä. Miehet kertoivat olleensa moottorikelkkailemassa ja törmänneensä moottorikelkalla esteeseen. Molemmat miehet olivat päihtyneitä. Poliisipartio kirjasi asiasta rikosilmoituksen, jossa on rikosnimikkeinä törkeä rattijuopumus, ajoneuvorikkomus, kaksi liikennerikkomusta ja vammantuottamus.

Joutsa VT4 Leivonmäki 2.3.2019 klo 17.42

Hätäkeskus ilmoitti poliisille raskaanajoneuvon ojaanajosta Joutsassa VT4:llä Leivonmäessä. Tapahtumapaikalla oli kuorma-auto+perävaunu yhdistelmä ojassa. Kuorma-auton kyydissä ollut raskas metallisylinteri oli irronnut kyydistä ja pudonnut ojaan. Vuonna 1969 syntynyttä liettualaismiestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Toijala Satamatie 2.3.2019 klo 20.45

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Toijalassa liikennetarkastusta varten. Ajoneuvoa kuljetti ajo-oikeudeton nainen. Seulonta-alkometri näytti naiselle nollaa, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Vuonna 1973 syntynyttä valkeakoskelaisnaista epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Tampere Kullervonkatu 2.3.2019

Poliisipartio suoritti viikonloppuista päihtymysvalvontaa Tampereen Kalevassa. Partion huomion kiinnitti oudosti peruutellut henkilöauto. Partio puhallutti ajoneuvon kuljettajan. Seulonta-alkometri kertoi kuljettajan olevan päihtynyt ja myös huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Vuonna 1998 syntynyttä jämijärveläisnaista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Valkeakoski Apiankatu 3.3.2019 klo 2.10

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Valkeakoskella Apiankadulla. Ajoneuvoa kuljetti valkeakoskelainen vuonna 1998 syntynyt ajo-oikeudeton nainen. Nainen syyllistyi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuoden sisään jo kahdeksannen kerran.

Ylöjärvi tie 65 3.3.2019 klo 2.40

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Ylöjärvellä tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta kertoi käyttäneensä huumaavia aineita. Vuonna 1995 syntynyt ylöjärveläismies vaikutti päihtyneeltä. Mieheltä otettiin verikoe hänen päihtymystilansa määrittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen