Poliisi ei epäile rikosta Helsingin kaupungin ”lumenkaatojutuissa”

Julkaisuajankohta 21.1.2021 14.07
Uutinen

Helsingin poliisi on saanut vuosina 2019 ja 2021 samantyyppiset ilmoitukset auratun lumen kaatamisesta mereen.

Ilmoituksissa poliisia on pyydetty tutkimaan, syyllistyykö Helsingin kaupunki ympäristörikokseen. Kaupunki siirtää aurattua lunta mereen Hernesaaressa, ja ilmoitusten mukaan mereen päätyy lumen mukana esimerkiksi muovijätettä ja tupakantumppeja. 

– Lumen kaataminen mereen ei ole ympäristönsuojelulain tai Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräysten perusteella sellaisenaan kiellettyä. Näin ollen poliisin esiselvityksessä on tarkasteltu sitä, ovatko yksittäiset lumikuormat Hernesaaressa sisältäneet yksilöityjä jätteitä, jotka olisi jätetty mereen ja siten aiheutettu epäsiisteyttä tai esimerkiksi maiseman rumentumista. Tällaisia yksilöityjä havaintoja lumikuorman sisältämistä jätteistä ei esiselvityksessä tullut ilmi, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sampsa Marttila.

Helsingin kaupunki pyrkii poliisin tietojen mukaan ehkäisemään lumenkaadon aiheuttamaa roskaantumista eri tavoin. Roskien kerääntymistä yritetään estää puomeilla, ja alue ruopataan vuosittain.

Ympäristöministeriö julkaisi lokakuussa 2020 selvityksen lumen mereen kaatamisen kieltämisestä.

Poliisin esiselvityksen perusteella edellä mainituissa tapauksissa ei ole syytä epäillä rikosta eikä esitutkintaa tämän vuoksi aloiteta.
 

Helsinki Helsinki Police Department News Offences and criminal investigation