Hämeenlinnassa kaksi rattijuoppoa kiinni samasta autosta

10.1.2021 9.46
Uutinen

Hämeen alueella lukuisia rattijuopumuksia.

Hämeenlinna:
Turun Valtatiellä sunnuntaina 10.1.2021 klo 03.35 aikaan partiota vastaan tuli henkilöauto 116 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Partio pysäytti auton ja sitä kuljetti 48-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1.5 promillea ja hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.43 mg/. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.


Turun valtatiellä klo 04.05 aikaan partio seurasi samaa henkilöautoa, joka oli pysäytetty ylinopeuden vuoksi ja kuljettajana ollut mies oli tuolloin puhaltanut 1.5 promillea. Auto mutkitteli voimakkaasti ja meinasi mennä ojaan. Partio pysäytti auton ja tällä kertaa sitä kuljetti aikaisemmin matkustajana ollut 50-vuotias nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0.92 mg/l. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 0.77 mg/l ja naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.


Riihimäki:
Lauantaina 9.1.2021 klo 13.38 aikaan partio pysäytti Saturnuksenkadulla henkilöauton, jota kuljetti 40-vuotias mies. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja tämä oli 33. ajo-oikeudetta ajo vuoden sisällä. Mies puhalsi 0 promillea, mutta huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.


Lahti:
Hirsimetsäntiellä sunnuntaina puolen yön jälkeen partio pysäytti henkilöauton poikkeavan ajotavan vuoksi. Autoa kuljetti 40-vuotias mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mies käytettiin verikokeissa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.


Kausantiellä lauantaina 09.01.2021 klo 23 aikaan partio kääntyi henkilöauton perään, joka pysähtyi erään kiinteistön pysäköintialueelle. Kuljettajan paikalta nousi 34-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin 0 promillea. Mies oli ajokiellossa ja huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Autosta löytyi huumausaineeksi epäiltyä jauhetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta, sekä huumausainerikoksesta.


Asikkala:
Lauantaina 9.1.2021 klo 22 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Urajärventielle, jossa henkilöauto oli suistunut penkkaan. Auton omistaja ajo-oikeudeton 54-vuotias mies tavattiin kävelemästä pois tapahtumapaikalta. Mies puhalsi seulonta-alkometriin  0.05 mg/l. Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.


Sysmä:
Lauantaina 09.1.2021 klo 21.30 aikaan poliisi suoritti liikenteen valvontaa Valtatiellä 4,Onkiniemen ohituskaista tieosuudella. Partio mittasi ohituskaistaa käyttävälle henkilöautolle nopeuden 156 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h. Auto ohitti useamman auton palaten oikealle kaistalle jonon ensimmäiseksi. Partio pysäytti auton, jota kuljetti 60-vuotias mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.


Orimattila:
Lauantaina 9.1.2021 klo 09.30 aikaan partio pysäytti Erkontiellä henkilöauton, jota kuljetti 62-vuotias mies. Mies oli ajokiellossa ja puhalsi 0 promillea. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miehen auto oli katsastamaton ja siinä oli kiinni väärät rekisterikilvet. Mies käytettiin verikokeissa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta, sekä ajoneuvorikkomuksista.
 

Nyheter Polisinrättningen i Tavastland Trafik
Häme Police Department