Juankoskella ja Suonenjoella siirrytään monialaiseen poliisitoimintaan

Julkaisuajankohta 27.1.2021 12.59
Uutinen

Juankoskella ja Suonenjoella siirrytään monialaiseen poliisitoimintaan 1.6.2021 mennessä alueen poliisitoiminnan kehittämiseksi.

Poliisiasemilla tulee myös jatkossa työskentelemään tehtävämäärään nähden riittävä määrä poliiseja. Lisäksi asemien poliisit tulevat jatkossa työskentelemään sekä rikostutkinnassa että valvonta- ja hälytystehtävissä eli niin sanotuissa monialaisissa poliisitehtävissä. Apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen vastaa muutoksen edellyttämistä järjestelyistä:  


- Uusi toimintamalli perustuu poliisin toimintaohjelmassa esitettyihin laitoksen toiminnan kehittämistoimenpiteisiin. Myös henkilöstö osallistui kehittämistyöhön työryhmissä. Uudistuksen tavoitteena on vastata alueen poliisitoiminnan haasteisiin, sekä kehittää ja parantaa poliisin toimintaa ja saatavuutta.  Lisäksi järjestelyillä selkiytetään myös esimiesten vastuita, Korhonen taustoittaa.  


Uudistuksen taustalla muuttuva toimintaympäristö


Suomen turvallisuusympäristö ja sitä kautta poliisin toimintaympäristö ovat muuttuneet voimakkaasti, nopeasti ja osin myös ennakoimattomasti. Muutokset heijastuvat myös kaikkeen poliisin toimintaan. Perinteiset uhat säilyvät ennallaan ja samanaikaisesti esiin nousee uusia uhkakuvia. Poliisitoiminnan suurin haaste onkin pystyä tarjoamaan laadukkaita poliisipalveluita valtakunnan laajuisesti. Toimintaympäristön muuttuessa poliisin tuleekin arvioida asemilla tarjottavia palveluita ja tehdä tarvittavia muutoksia omaan toimintaansa. 
Eräs merkittävä poliisilaitoksemme toimintaympäristöön vaikuttava tekijä on kaupungistuminen: Maakunnista muutetaan kaupunkikeskuksiin ja kaupunkien sisällä taajamiin. 


- Poliisin on otettava toiminnassaan ja henkilöstön sijoittumisessa huomioon toimintaympäristön muutokset. Suurin tarve poliisin palveluille on tällä hetkellä kaupungeissa ja kasvukeskuksissa, joissa poliisin palveluiden kysyntä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi poliisilaitoksemme toiminta-alue on erittäin laaja: Vesistöistä johtuen esimerkiksi ajomatkat ovat paikoitellen erittäin pitkiä. Haluamme kuitenkin myös jatkossa tarjota monipuolisia poliisipalveluita koko Itä-Suomen alueelle, toteaa poliisipäällikkö Mikko Masalin. 


Poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina


Poliisin visiona on olla kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Muuttuvassa toimintaympäristössä perinteisen poliisitoiminnan muotoja on kyettävä kehittämään. Uudistuksemme tavoitteena onkin säilyttää kaikille kuntalaisille saman tasoiset palvelut koko toiminta-alueellamme.  
Poliisilaitos onkin jo tehnyt erilaisia toimenpiteitä parantaakseen pienten paikkakuntien alueiden poliisipalveluita: Olemme esimerkiksi tietojohtoisesti tehostaneet harva-alueiden valvontaa, mikä on lisännyt poliisin näkyvyyttä alueilla ja mahdollistanut poliisin puuttumiseen alueilla tapahtuneisiin rikkeisiin. 


Uudistus ei siis tarkoita sitä, että alueiden poliisipalvelut heikkenisivät: Tarvittaessa koko maakuntakeskuksen poliisit tukevat asemilla työskenteleviä poliiseja toiminnassaan. Monialaiset poliisimiehet työskentelevät jatkossakin virkapuvussa ja liikkuvat alueella tunnuksellisella poliisiautolla. He ovat valmiina hoitamaan lähialueen kiireellisiä hälytystehtäviä. 


Poliisi on jatkossakin siellä missä meitä tarvitaan


Poliisien tarve ei ole ennakoitavissa: Asemilla ei välttämättä ole poliiseja juuri silloin kuin tarve on suurin: Poliisien työvuoroja suunniteltaessa ei voida ennustaa mahdollisia yllättäviä ja suuria poliisitehtäviä. 


- Pyrimme kuitenkin ennakoimaan alueellisia hälytystehtäväpiikkejä ja ohjaamaan toimintaamme entistä suunnitellummin ja paremmin. Valvonta- ja hälytystoiminnassa oleellista ei ole se, mistä poliisipartio työvuoronsa aloittaa, vaan se, että partiot ovat valmiita lähtemään tehtävälle välittömästi työvuoronsa alettua juuri sinne missä poliisia tarvitaan, ylikomisario Hans Vuoti muistuttaa.

Norra Savolax Nyheter Polisens verksamhet och utveckling Polisinrättningen i Östra Finland