Ketjukolareita Kotkassa vaativissa liikenneolosuhteissa

Julkaisuajankohta 22.1.2021 11.55
Uutinen

Torstaina 21.1.2021 sankan lumisateen ja teiden liukkauden johdosta VT 7:llä tapahtui kaksi ketjukolaria lähes samanaikaisesti. Onnettomuuksissa vahingoittuivat vain autot, henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Poliisi muistuttaa riittävistä turvaväleistä liikenteessä, erityisesti talven nopeasti vaihtuvissa olosuhteissa.

Torstaina Kotkan Jumalniemessä valtatie 7:n liittymissä tapahtui kaksi ketjukolaria. Ensimmäisen kolarin aiheutti tilanne, jossa jonon ensimmäisen auton kuljettaja joutui hidastamaan vauhtiaan tiellä havainneensa esteen takia. Seuraavan auton kuljettaja jarrutti ja säilytti autonsa hallinnan, mutta kolmantena tulleen auton kuljettaja ei pystynyt välttämään törmäystä.  Kaikki kolme autoa vahingoittuivat lievästi, henkilövahinkoja ei kolarissa sattunut. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Seuraava ketjukolari tapahtui lähes välittömästi edellisen jälkeen. Alkutilanne oli yhteneväinen aiempaan kolariin. Jonon ensimmäisen auton kuljettaja väisti tiellä ollutta estettä hidastaen vauhtiaan niin, ettei kolmen seuraavan auton kuljettajat kyenneet välttämään peräänajoja. Kaikki kuljettajat selvisivät vahingoittumattomina törmäyksestä, mutta autoista kahdelle jouduttiin tilaamaan hinausautot niiden poiskuljettamiseksi onnettomuuspaikalta. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi tavoitti lisäksi liikennevalvonnassa Haminassa ja Kotkassa kuljettajia, jotka syyllistyivät rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamisiin oikeudetta. Kotkan Tasaajankadulla kuljettaja syyllistyi myös huumausaineen käyttörikokseen ja ajoneuvorikkomukseen.  Haminassa sattui lisäksi polkupyörän ja moottoripyörän yhteenajo pyörätiellä. Polkupyöräilijä loukkaantui törmäyksessä ja hänet kuljetettiin saamaan jatkohoitoa. Poliisi ei tiedota polkupyöräilijän vammoista enempää.

Poliisi muistuttaa riittävien turvavälien säilyttämisestä liikenteessä ja huomioimaan tarkasti muuttuvat keliolosuhteet. Turvavälin pituus pitää suhteuttaa ajonopeuteen ja liukkaissa olosuhteissa sen on oltava jopa nelinkertainen normaaliin verrattuna.

Fredrikshamn Kotka Kymmenedalen Nyheter Polisinrättningen i Sydöstra Finland Trafik