Liikennerikoksia Kouvolassa

Julkaisuajankohta 22.1.2021 15.06
Uutinen

Kuluneen viikon aikana Kouvolassa on tavattu huomattava määrä rattijuopumuksesta epäiltyjä kuljettajia.

Keskiviikkona iltapäivällä Eskolanmäen kaupunginosassa liikkeellä ollut poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton sen kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Pysäytysmerkin saatuaan kuljettaja lähti kuitenkin pakenemaan poliisia käyttäen kevyen liikenteen väyliä ja ajoittain huomattavaa ajonopeutta. Pako päättyi kuljettajan menetettyä autonsa hallinnan ja suistuttua osittain lumipenkkaan.

Partion kiinni ottamaa kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi kuitenkin tapasi saman kuljettajan uudelleen henkilöauton ratista seuraavan päivän iltana. Tämän johdosta häntä epäillään rattijuopumuksesta huumaavien aineiden alaisena sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Edellä mainitun kuljettajan lisäksi poliisi on tavannut kuluvan viikon aikana Kouvolassa kuusi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään rattijuopumuksesta sekä yhden kuorma-auton kuljettajan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettajista neljän epäillään ajaneen huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ja kolmen ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Brott och utredning Kouvola Nyheter Polisinrättningen i Sydöstra Finland Trafik