Tapon yritys Suonenjoella

Julkaisuajankohta 12.1.2021 10.42
Uutinen

Viime perjantaina 8.1.2021 aamuyöllä viiden aikaan vartija ilmoitti hätäkeskukseen Suonenjoen terveyskeskuksen pihasta löytyneestä miehestä, jolla oli teräaseella tehtyjä pahoinpitely vammoja.

Miehen päässä ja kädessä olleiden vammojen vuoksi asiaa alettiin tutkimaan tapon yrityksenä, nimike voi muuttua tutkinnan edetessä.  Poliisi otti perjantain aikana kiinni rikoksesta epäiltyinä kaksi suonenjokelaista miestä sekä naisen.

Tekopaikaksi selvisi toisen kiinniotetun miehen asunto Suonenjoella. Toinen kiinniotetuista miehistä vapautettiin jo lauantaina, kun selvisi, ettei hänellä ole osuutta asiaan. Toinen mies ja nainen olivat pidätettyinä maanantaihin asti, jolloin heidät vapautettiin. 

Esitutkinnan aikana on selvinnyt, että terveyskeskuksen pihasta löytyneelle miehelle ja tekopaikan asunnon haltijalle oli tullut perjantaiyönä riitaa, jonka yhteydessä teräaseella tehdyt vammat olivat syntyneet. Poliisin käsityksen mukaan hän on kävellyt itse terveyskeskuksen pihaan, josta hänet myöhemmin kuljetettiin KYS:aan. Hänellä ei ole hengenvaaraa ja myös häntä epäillään riidan yhteydessä sattuneesta pahoinpitelystä. Kaikki osalliset tunsivat toisensa entuudestaan ja ovat iältään noin 30-40 vuotiaita. 

Brott och utredning Norra Savolax Nyheter Polisinrättningen i Östra Finland Suonenjoki