Tuusulan mopomiitti: Kysymyksiä ja vastauksia

Tuusulassa lauantaina 8. elokuuta tapahtunut kaksipyöräisen kuljettajan pysäytystilanne on herättänyt keskustelua mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Tälle sivulle on koottu yleisesti teemaan liittyviä yleisiä kysymyksiä vastauksineen.

Tiedot on päivitetty 11.8.2026.

Mitä Tuusulassa tapahtui?

Poliisi valvoi Tuusulassa liikennettä, jonka yhteydessä havaittiin kaksipyöräinen ajoneuvo, josta puuttui rekisterikilpi. Poliisi seurasi kuljettajaa, joka yritti paeta. Tapahtuman yksityiskohdat tarkentuvat kahdessa erillisessä esitutkinnassa, joissa selvitetään kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettajan ja toisaalta poliisin toimintaa. Ensin mainittua tutkii Helsingin poliisilaitos ja jälkimmäistä syyttäjä. Ne myös vastaavat lain mukaan tutkinnasta tiedottamisesta.

Miten on mahdollista, että poliisi antaa julkisuuteen tietoja, jotka ovat osoittautuneet paikkansa pitämättömiksi?

Esitutkinnasta tiedottaminen on haastavaa, koska tutkinnan edetessä tiedot saattavat muuttua ja tarkentua. Oleellista on korjata ja tarkentaa tietoja, jos ne ovat aiemmin annetuista poikkeavia. Se on luottamuksen ehdoton edellytys. Poliisi on oikaissut myös median itsensä tuottamia virheellisiä tietoja. 

Viranomaisen viestintä on tasapainoilua luotettavuuden ja nopeuden välillä. Jos on tehtävä valinta, painotamme luotettavuutta. 

Miten mopoilijoiden valvonta yleensä hoidetaan?

Poliisilaitokset vastaavat mopovalvonnasta alueellaan. Valvontaa suoritetaan sekä teemaluontoisesti tehostetusti että osana päivittäistä liikenteenvalvontaa.

Mitkä ovat tyypillisiä riskejä nuorten mopoilijoiden takaa-ajoissa?

On huomioitava, että nuorten liikennekäyttäytyminen voi olla impulsiivista ja he eivät kykene samanlaiseen ennakointiin kuin aikuiset. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi riskien ottamisena. Voi olla, että nuori myös panikoi poliisin seuratessa tätä ja valmistautuessa pysäytykseen. 

Poliisin on otettava tämä kokonaisarvioinnissa huomioon ja seurantatilanteissa on otettava erityisesti huomioon sivullisten turvallisuus. Poliisi ei omalla toiminnallaan saa aiheuttaa tarpeetonta vaaraa sivullisille. 

Lisäksi on otettava huomioon kohdehenkilöiden turvallisuus sekä poliisin oma työturvallisuus. Vaaraa aiheuttavan menettelytavan sijasta tulee harkita vaihtoehtoisia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi tai seurattavan olinpaikan selvittämiseksi.

Miten poliisin pitäisi arvioida takaa-ajon riskejä vs. hyötyjä?

Jatkuvasti on tehtävä tilanteen edetessä kokonaisarviointia suhteellisuusperiaate huomioiden. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä on pysäytettävä kulkuneuvo pyrittävä ohjaamaan turvalliselle pysäytyspaikalle sekä alentamaan sen nopeutta. 

Milloin poliisilla on oikeus tai velvollisuus aloittaa takaa-ajo? 

Poliisilain mukaan toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin. Poliisilla on myös oikeus luopua toimenpiteestä, mikäli sen loppuunsaattaminen voisi johtaa kohtuuttomiin seurauksiin tavoiteltavaan tulokseen nähden. Ryhtyminen pakenevan seurantaan tai siitä luopumisesta tehdään näin ollen aina tilannekohtaisesti sen hetkisten käytettävissä olevien tietojen perusteella. 

Lähtökohtaisesti liikennerikkomukset eivät oikeuta tai velvoita takaa-ajoon suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Mitä ohjeita poliisilla on ajoneuvon pysäyttämisestä?

Poliisin toimintaa pakenevan seurantaan liittyen ohjaa poliisin sisäinen määräys ”Poliisin hälytysajosta ja pakenevan seuranta” sekä ”Sisäministeriön asetus poliisin voimakeinoista sekä kulkuneuvon pysäyttämisestä”. Myös poliisilaki, jossa on säädetty mm. suhteellisuusperiaatteesta, vähimmän haitan periaatteesta ja tarkoitussidonnaisuuden periaatteesta luovat raameja ajoneuvon pysäyttämistilanteisiin.

Milloin poliisi saa käyttää ajoneuvoa "välineenä" pysäyttämiseen?

Kulkuneuvon pysäyttämisessä voidaan käyttää edellä ajamista, estettä, kiilaamista, kiinniajamista, kulkuneuvolla uhkaamista, piikkimattoa ja sulkua. 

Seurantatilanteissa on otettava erityisesti huomioon sivullisten turvallisuus. Poliisi ei omalla toiminnallaan saa aiheuttaa tarpeetonta vaaraa sivullisille. Lisäksi on otettava huomioon kohdehenkilöiden turvallisuus sekä poliisin oma työturvallisuus. 

Pakenevan seuranta ja säännöksistä poikkeamisen laajuus ja aste on kyettävä perustelemaan suhteessa tehtävällä suojeltuun oikeushyvään. Pakenevan seurantatehtävällä on arvioitava, millaista oikeushyvää tehtävällä suojataan ja suhteutettava säännöksistä poikkeaminen sen mukaisesti niin, ettei tarpeettomasti vaaranneta muiden tienkäyttäjien turvallisuutta.

Mikä on punaisen valon merkitys ja milloin sitä pitää käyttää?

Tieliikennelain perusteisesti liikenteenvalvojan moottorikäyttöisestä ajoneuvosta samanaikaisesti sinistä valoa näyttävän vilkkuvan varoitusvalaisimen kanssa näyttämä punainen vilkkuva valo merkitsee, että edellä ajavalla ajoneuvolla on siirryttävä tien reunaan ja pysähdyttävä. 

Pysäytyskäsky ajoneuvolle voidaan antaa myös suullisesti, käsimerkein, valomerkein tai muutoin yleisesti tunnistettavin merkein. Merkki tulee antaa siten, että toimenpiteiden kohteena olevan kulkuneuvon kuljettajalla on mahdollisuus tunnistaa merkin antaja poliisimieheksi.

Onko olemassa tilanteita, joissa takaa-ajo pitää keskeyttää turvallisuussyistä?

On huomioitava, että vaaraa aiheuttavan menettelytavan sijasta tulee harkita vaihtoehtoisia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi tai seurattavan olinpaikan selvittämiseksi. Pakenevan seurantaan liittyvät tilanteet ovat nopeita ja niissä korostuvat valvojan virkavastuulla tekemät nopeat ratkaisut. 

Poliisilla on oikeus luopua toimenpiteestä, jos sen loppuun suorittaminen voisi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tavoiteltavaan päämäärään nähden. Pakenevan kulkuneuvon seuraamisessa on jatkuvasti kyettävä tekemään tilanteen kokonaisarviointia ja poliisin toimenpiteiden mitoituksen sekä perusteiden harkintaa.

Onko ajoneuvon käyttö pysäyttämiseen voimankäyttöä?

Ajoneuvo ei ole voimankäyttöväline, mutta ajoneuvon käyttö pakkopysäytyksessä on voimankäyttöä voimakeinojen käyttämisestä kulkuneuvon pysäyttämisessä säädetään sisäministeriön asetuksessa. Kulkuneuvon pysäyttämisessä käytettäviin voimakeinoissa on otettava huomioon liikenneolosuhteet, pysäytystoimenpiteiden kohteena olevan kulkuneuvon kuljettajan ajotapa, pysäytettävän kulkuneuvon laatu, paino ja nopeus sekä muut pysäyttämiseen vaikuttavat seikat. 

Erityistä huomiota on kiinnitettävä sivullisten turvallisuuteen. Pakenevan kulkuneuvon seuraamisessa on jatkuvasti kyettävä tekemään tilanteen kokonaisarviointia ja poliisin toimenpiteiden mitoituksen harkintaa.

Minkä tasoista voimankäyttöä tämä olisi (lievä/ankara)?

Puhuttaessa pysäyttämistilanteessa edellä ajamisesta, esteestä, kiilaamisesta, kiinniajamisesta, kulkuneuvolla uhkaamisesta, piikkimatosta ja sulusta niitä voidaan kuvata merkittäviksi menetelmiksi kulkuneuvon pysäyttämisessä käytettäviä keinoja.

Mitä kriteereitä voimankäytölle on (suhteellisuus, välttämättömyys)?

Yleisempi konteksti: Välittömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaarallisen teon tai tapahtuman estämiseksi poliisi voi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Voimakeinojen puolustettavuutta arvioitaessa on aina otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarvosteluun vaikuttavat seikat. 

Voimankäyttötilanteissa käytetään lievintä mahdollista tehokasta keinoa, mutta voimakeinojen käytön ei tule olla alimitoitettua. 

Miten poliiseja koulutetaan arvioimaan tilanteita kentällä? 

Tilanteet ovat nopeita ja moniulotteisia, ja niiden arvioiminen vaatii teoreettisen ja taktisen osaamisen lisäksi nopeaa päätöksentekokykyä ja paineensietokykyä. Koulutuksen teoreettisen kivijalan muodostavat normit, määräykset ja ohjeet, ja käytännön osaamista kehitetään harjoituksilla. Jokaista mahdollista poliisityön tilannetta ei kuitenkaan ole mahdollista simuloida ja harjoitella, joten osaamista kehitetään jatkuvasti muun muassa työpaikkakoulutuksilla. 

Miten poliiseja koulutetaan ajoneuvolla ajamiseen?

Poliisiajoneuvolla ajaminen on merkittävä osa poliisin ammatillista osaamista ja poliisityötä. Ohjeperusteisesti poliisiyksiköiden tulee nostaa poliisiajoneuvolla ajaminen tärkeäksi osaksi poliisin työturvallisuutta. Poliisiyksiköiden tulee seurata poliisiajoneuvojen onnettomuuskehitystä ja ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin esiintyneiden ongelmien ratkaisemiseksi. Asetusperusteisesti poliisiyksiköissä on varauduttava pakkopysäytystilanteisiin ennakkosuunnitelmilla, joissa huomioidaan muun muassa poliisiyksiköiden välinen yhteistoiminta, pakkopysäytykseen soveltuvien paikkojen kartoitus ja valinta sekä sovellettavat toimintamallit.

Miten poliiseja koulutetaan ajoneuvon pysäyttämiseen?

Ajokoulutusta ja voimankäytön perusteita opiskellaan poliisin peruskoulutuksessa, ja osaamista täydennetään täydennyskoulutuksissa ja työpaikkakoulutuksissa. 

Millaisissa tilanteissa poliisi on yksin partioautossa tai muussa poliisin ajoneuvossa?

Tähän liittyy monia erilaisia tekijöitä. Ensinnäkin, poliisissa on paljon erilaisia tehtäviä, joista osan hoitamiseen tarvitaan erilainen määrä työntekijöitä. Valvonta- ja hälytystoiminnassa lähtökohtana on perinteisesti kahden poliisimiehen muodostama partio, mutta tehtävät ja käytössä olevat resurssit huomioidaan aina toteutuksessa. Varsinaista yksin partiointia tehdään harvemmin, koska siihen sisältyy mm. varteenotettava työturvallisuusriski. Toki valvonta- ja hälytystoiminnassa on sellaisiakin tehtäviä, joita voidaan hallitusti hoitaa yhden henkilön muodostamalla partiolla. Vaikka moottoripyöräpoliisit näyttävät partioivan yksin, on heillä kuitenkin yleensä aina tukenaan toinen poliisimoottoripyörä tai poliisiauto – ne vain eivät erotu liikennevirrasta, koska ovat usein tunnuksettomia. Viime kädessä yhden henkilön partioissa on kuitenkin kyse niukkojen resurssien tehokkaasta ja tarkoituksenmukaisesta käytöstä.

Miten tutkitaan tilannetta, jossa poliisi on liikennerikoksesta epäiltynä?

Poliisirikos tarkoittaa poliisin tekemäksi epäiltyä rikosta ja siihen liittyvää esiselvitystä. Epäiltäessä poliisimiehen tehneen rikoksen virkatehtävän suorittamisen yhteydessä, tutkintaa johtaa esitutkintalain (805/2011) 2 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä.

Poliisirikosten tutkinnanjohtajuus on näissä tapauksissa syyttäjällä. Poliisirikosten tutkintayksikkö on sijoitettu Valtakunnansyyttäjän toimistoon. Poliisirikosten tutkijat ovat keskistetty Keskusrikospoliisin, jotka hoitavat poliisirikosasioiden tutkinnan tutkinnanjohtajan linjausten mukaisesti. 

Liikennerikosten osalta menettely on sama, ellei asia ole vähäinen, esimerkiksi sakkoasia. Liikenneonnettomuuksissa toisen osapuolen ollessa muu kuin poliisihenkilö, tutkintavastuut jakautuvat myös poliisilaitoksille, ellei asiaa ole tarkoituksenmukaista keskittää poliisirikosyksikölle.

Miksi poliisi ei kommentoi, jos poliisin epäillään rikkoneen lakia?

Jos rikosepäily kohdistuu poliisin virantoimitukseen liittyviin tapahtumiin, tutkinnanjohtajana toimii aina syyttäjä, joka vastaa myös tiedottamisesta.
Lisätietoja Syyttäjälaitoksen verkkosivuilla.

Lue lisää poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinnasta poliisin verkkosivuilta.

Toimiiko kyseinen virkamies edelleen liikenteenvalvontatehtävissä?

Rikoksista epäilty poliisi ei tällä hetkellä toimi liikennevalvontatehtävissä, vaan hänet on siirretty tutkinnan ajaksi toisiin tehtäviin.  Poliisilaitoksen johto on todennut julkisuuteen, että sosiaalisessa mediassa julkaistussa videossa näkyy arvostelulle altista toimintaa, ja että on erinomainen asia, että puolueeton taho nyt asian selvittää tapahtumien kulkua. 

Asiassa käynnistyy epäillyn poliisin osalta nyt myös virkamiesoikeudellinen menettely, jossa myöhemmin harkitaan, miten asia vaikuttaa virkamiehen asemaan. Siinä on luvassa ratkaisuja vasta joskus myöhemmin.

Mistä kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettajaa epäillään?

Helsingin poliisilaitos tutkii kaksipyöräisen ajoneuvon kuljettajan toimintaa. 

Poliisi epäilee 15-vuotiasta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Esitutkinnan alustavat rikosnimikkeet ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajoneuvorikkomus.

  • Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen suuren tilannenopeuden vuoksi.
  • Mopoa oli rakenteellisesti muokattu siten, että se luokitellaan moottoripyöräksi. Asiaa tutkitaan ajoneuvorikkomuksena.
  • Lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta kevytmoottoripyörään.

Vaarantaako tapaus luottamuksen poliisiin?

Viimeisimmän poliisibarometrin mukaan 92 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin melko tai erittäin paljon. Luottamus on ansaittu päivittäisessä perustyössä useiden vuosikymmenten aikana.  

Meidän virassa olevien velvollisuus on toimia niin, että tuo luottamus poliisiin ei missään olosuhteissa vaarannu. Perustana ovat poliisin yhtenäinen toimintakulttuuri sekä tinkimättömästi lainmukainen ja eettisesti kestävä toiminta.  Poliisilla on vuosittain yli miljoona hälytystehtävää. Jos teemme virheitä, niistä on opittava.

Olen pettynyt poliisin toimintaan, minne voin antaa palautetta?

Poliisille voi antaa palautetta useita eri kanavia pitkin, esimerkiksi poliisin verkkosivujen tai sosiaalisen median kautta. 

Poliisia saa arvostella, mutta muista asiallisuus. Mustamaalaaminen, yksityisluontoisten tietojen levittäminen tai uhkaaminen voivat täyttää rikoksen tunnusmerkit. 

Kaksi poliisia istuu poliisiautossa, käynnissä työmatkaliikenteen valvonta. Etualalla takin hihassa Suomen lippu ja poliisin miekkatunnus.