Pääsiäisviikonloppuna korostuivat huonosti voivat ihmiset ja käynnistynyt moottoripyöräkausi
Länsi-Uudenmaan poliisin tehtävissä näkyi pääsiäisen aikaan 18.–20.4. ihmisten itsetuhoisuus. Poliisi haluaakin viikkotiedotteessa muistuttaa, että keskusteluapua on saatavilla. Lisäksi kerromme käynnistyneestä moottoripyöräpoliisien kaudesta, joka sai lentävän lähdön kovan ylinopeuden myötä Kirkkonummella. Tiedotteessa avataan myös vahingontekoja Lohjalla sekä ryöstöä Hangossa.
Moottoripyöräpoliisit lähtivät pääsiäisenä tien päälle
Pääsiäisviikonlopun 18.–20.4. aikana poliisi otti moottoripyörät jälleen käyttöön. Moottoripyöräkauden avasivat reilu viikko sitten "lämppärit", jotka ajettiin Räyskälässä.
- Kyseessä on moottoripyöräpoliisien valmistautuminen, jossa harjoitellaan moottoripyörän tehokasta ja turvallista hallintaa. Poliisit treenaavat lämppäreiden aikana muun muassa ajamalla erilaisilla alustoilla, kuten hiekalla ja "mantsalla" eli metsämaastossa. Lisäksi he palauttivat tuoreeseen lihasmuistiin kiihdytyksiä, jarrutuksia ja erilaisia ajolinjoja, kuvailee ylikomisario Aapo Isoaho.
Kauden ensimmäisten moottoripyörän päältä tehtyjen valvontojen aikana, tiistaina 22.4. vastaan tuli melkoinen nopeus. Moottoripyöräpartiot olivat Kirkkonummella valvomassa Länsiväylän liikennettä, kun partiot huomasivat muusta liikenteestä poikkeavalla vauhdilla kaahaavan henkilöauton. Nopeusrajoitus alueella on 100 km/h, ja ajoneuvon vauhdiksi mitattiin 238 km/h.
Moottoripyöräpoliisit pysäyttivät ajoneuvon, jolloin kuljettaja paljastui ajokieltoon määrätyksi. Tapauksen nimikkeinä ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Yhteensä viikonloppuna kirjattiin 2 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, 11 vakavaa liikenneturvallisuudesta piittaamattomuutta ja yksi rattijuopumus. Sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjattiin yhteensä 48 kappaletta ja ajokieltoja jaettiin 15.
Ihmisten pahoinvointi näkyi tehtävillä
Poliisin viikonlopussa nousivat esiin myös huonosti voivat ihmiset. Esimerkiksi yksi henkilö ilmoitti läheiselleen, että aikoo vahingoittaa itseään tulevana yönä. Läheinen otti yhteyttä poliisiin. Partiot menivät vaarassa olleen henkilön kotiin ja löysivät hänet makuuhuoneesta. Hänet siirrettiin jatkohoidon piiriin.
Toisessa tapauksessa henkilö oli niin ikään lähettänyt läheiselleen viestejä, joiden mukaan hän tulisi pian vahingoittamaan itseään. Partiot menivät paikalle, josta löytyi kaksi asetta. Poliisi otti aseet takavarikkoon ja henkilön asunnosta kiinni.
Jos itsetuhoisia ajatuksia ilmenee, on hyvä muistaa, että apua on saatavilla. Keskusteluapua ja myös tukea läheisille löytyy esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry:n eli MIELI ry:n sivujenLiŋka nuppiide siidduide kautta. Akuutissa hätätilanteessa ihminen voi itsellensä tai läheisellensä avun saamiseksi soittaa hätänumeroon 112.
Vahingontekoja useisiin autoihin Lohjalla
Poliisi epäilee, että Keskilohjan ja Metsolan alueilla Lohjalla vahingoitettiin useita henkilöautoja sunnuntain 20.4. aikana.
Esimerkiksi sunnuntai-iltana kerrostalon parkkipaikalla sijainneen henkilöauton peili ja lisävalopaneeli rikottiin. Toisaalla oli rikottu omakotitalon pihaan parkkeeratun henkilöauton tuulilasi.
Molempien tapausten tutkintanimikkeenä on vahingonteko.
Alaikäisiä epäillään ryöstöstä Hangossa
Lauantai-iltana 19.4. poliisi sai tehtävän hankolaiselle myymälälle. Poliisin tietojen mukaan myymälään oli tullut alaikäinen mies, joka otti myymälästä olutta maksamatta. Kun myyjä oli pyrkinyt estämään teon, oli nuoren kaveri tullut sisään myymälään ja uhannut myyjää ruuvimeisselillä. Ryöstöön osallistunut kaksikko poistui paikalta jalan.
Poliisin tietojen mukaan kyseinen kaksikko oli käynyt myymälässä myös aiemmin samana päivänä. Heidän epäillään anastaneen olutta tuollakin kerralla. Epäiltyjen henkilöllisyys on tiedossa ja poliisi tutkii tapausta ryöstönä.
