Löydät meidät näistä sosiaalisen median palveluista.
Kerromme poliisin työstä sosiaalisessa mediassa. Pyrimme myös nopeaan viestintään kanavillamme, kun se auttaa seuraajiamme esimerkiksi välttämään liikenneruuhkan tai tukee turvallisuutta.
Poliisi haluaa olla läsnä siellä missä ihmisetkin ovat. Sosiaalisessa mediassa olemme mukana isolla joukolla. Jokaisella poliisilaitoksella on omia sosiaalisen median tilejä.
Poliisin tileillä poliisissa työskentelevät kertovat työstään. Tervetuloa seuraamaan poliisin arkea ja työtä!
Jokainen poliisin organisaation tili sekä asiantuntijatili on listattu alla, jotta sinä voit olla varma että kyseessä on oikea poliisin edustaja.
Voit keskustella kanssamme, kysyä ja kritisoida. Tee se asiallisesti, älä loukkaa muita keskustelijoita tai riko yksityisyyden suojaa. Perustele asiaperustein.
Ylläpitäjät seuraavat keskustelua ja vastaavat osaan kysymyksistä. Kysymyksiä meille tulee niin paljon, että emme jokaiseen pysty vastaamaan.
Sosiaalisen median seuraajien sananvapauteen ei sisälly ehdotonta ja rajoittamatonta oikeutta tuoda esille mielipiteitään poliisin ylläpitämässä viestintäkanavassa.
Poliisin kanavilla on kiellettyä
Yksityisyyden piiriin kuuluvia tapauksia emme kommentoi.
Älä lähetä meille somessa omia tai toisen henkilötietoja. Käytä poliisin turvallisia yhteydenottotapoja kuten
Voit aina tarkistaa poliisin some-tilin aitouden poliisi.fi/some sivulta.
Helsingin poliisilaitos
Vanhempi konstaapeli
Facebook @konstaapelikopra
Instagram @konstaapelikopra
Instagram @Helsinkipoliisi
Snapchat @Stadinpoliisit
Löydät meidät näistä sosiaalisen median palveluista.
Instagram @K9Helsinki
Instagram helsinginpoliisisoittokunta
YouTube Helsingin poliisisoittokunta
Facebook @Helsinginratsupoliisi
Instagram @helsinginratsupoliisi
Viestintäasiantuntija
Twitter @juusometsala
Viestinnän valmius ja sosiaalinen media Helsingin poliisissa
Vanhempi konstaapeli
Facebook @konstaapeli.niskanen
Instagram @konstaapeli.niskanen
Ylikomisario
Instagram @poliisidennis
Facebook @pasterstein
Liikennevalvontatoiminnon johtaja Helsingissä
Vanhempi konstaapeli
Facebook @konstaapelisoderstrom
Instagram @konstaapelisoderstrom
Snapchat @Stadinpoliisit
Hämeen poliisilaitos
X (ent. Twitter) @hameenpoliisi
Facebook Hämeen poliisilaitos
Instagram @hameenpoliisi
TikTok @poliisi.hame
LinkedIn Poliisi-Polisen-Police of Finland
Löydät meidät näistä sosiaalisen median palveluista.
Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen koko Hämeessä.
Poliisikoira Bono ja poliisikoiranohjaaja Kalle Koskinen
Instagram @poliisikoirabono_k9
Poliisikoira Bono ja poliisikoiranohjaaja vanhempi konstaapeli Kalle Koskinen. Toimialue Kanta-Häme. Poliisikoiratoiminta.
Vanhempi konstaapeli
Instagram @konstaapelikokko
TikTok @konstaapelikokko
Snapchat @konstaapelkokko
Facebook Senni Kokko Vanhempi konstaapeli
Somepoliisi Kanta-Hämeessä. Ennalta estävä toiminta.
Vanhempi konstaapeli
Facebook Pekka Laitinen (vanhempi konstaapeli)
Poliisitoiminta Hämeenlinnassa.
Vanhempi rikoskonstaapeli
Facebook Sirkku Nurmi vanhempi konstaapeli
Instagram @konstaapelinurmi
Ankkuripoliisi Forssassa.
Vanhempi konstaapeli
Instagram @konstaapelipeltola
Discord @konstaapelipeltola
Pelipoliisi Hämeen poliisilaitoksella. Ennalta estävä toiminta.
Vanhempi konstaapeli
Instagram @konstaapelireunanen
Facebook Jussi Reunanen (vanhempi konstaapeli)
Poliisitoiminta Hämeenlinnassa.
Poliisilakimies
X (ent. Twitter) @MinnaRiski
Hämeen poliisilaitos. Laillisuusvalvonta.
Viestintäpäällikkö
X (ent. Twitter) @MarittaRoslakka
Hämeen poliisilaitos. Viestintä.
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @TakalaJouni
Hämeen poliisilaitos. Poliisitoiminta. Liikennepoliisisektori.
Vanhempi konstaapeli
Facebook Heikki Virtanen (vanhempi konstaapeli)
Poliisitoiminta Riihimäellä.
Itä-Suomen poliisilaitos
poliisipäällikkö
Johtaa poliisitoimintaa Itä-Suomessa
Poliisipäällikkö johtaa poliisilaitosta. Hän vastaa poliisilaitoksen toiminnasta sekä toiminnan vaikuttavuudesta, tuloksellisuudesta ja kehittämisestä.
Facebook Itä-Suomen poliisi
Instagram @poliisi_is
Löydät Itä-Suomen poliisit näistä sosiaalisen median palveluista.
Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen.
ylikomisario
Vastuualueena valmiussuunnittelu ja viranomaisyhteistyö
rikosylikomisario
Rikostorjunnan yksikönjohtaja Etelä-Savossa
X: @TuomoLepola
vanhempi konstaapeli
Förebyggande verksamhet vid polisen i Östra Finland i Kuopio.
Facebook @Minna Lindroos
rikosylikomisario
Ennalta estävä toiminta, Ankkuri-poliisi Itä-Suomessa
X (entinenTwitter) @H-P.Pohjolainen
ylikonstaapeli
Ennalta estävä toiminta, somepoliisi Itä-Suomessa, Mikkelissä
Facebook @ToniReinikainen
rikoskomisario
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @HuhtelaJussi
Lupahallintosektorin johtaminen.
X (ent. Twitter) @Poliisi_IU
Facebook @itauudenmaanpoliisilaitos
Instagram @poliisi_itauusimaa
Instagram @iupoliisik9
TikTok @poliisi.itauusimaa
LinkedIn Poliisi-Polisen-Police of Finland
Bluesky poliisiitauusimaa.bsky.social
Löydät meidät näistä sosiaalisen median palveluista.
Monella yksiköllämme, poliiseilla sekä muilla viranhaltijoilla on omat tilinsä.
Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen.
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @MarkkuKoskimaki
Liikennepoliisisektorin johtaminen.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos
Facebook @kaakkoissuomenpoliisi
Instagram @PoliisiKaakkoisSuomi
Löydät Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen näistä sosiaalisen median palveluista. Seuraamalla meitä pääset tutustumaan Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen arkeen ja ajankohtaisiin asioihin.
Vanhempi konstaapeli
Facebook @konstaapelitimo.harkonen
Instagram @poliisi_timo
Työskentelen monialaisissa hälytys- ja valvontasektorin tehtävissä Etelä-Karjalan alueella. Vierailen myös koulupoliisina ennalta estävän työn merkeissä kouluilla.
Poliisipäällikkö
X: @KarvonenAri
Ylikonstaapeli
Snapchat @poliisisanna
Ennalta estävää toimintaa Kouvolan seudulla.
Vanhempi konstaapeli
Facebook @JoniMukala
Instagram @poliisijoni
SnapChat @poliisijoni
Valvonta- ja hälytystoiminta Etelä-Karjalassa.
Partiokoira
Instagram: @poliisikoira_okko
Poliisikoiran elämää Kaakkois-Suomessa.
Partiokoira
Instagram: @piki_dog_k9
Poliisikoiran elämää Kaakkois-Suomessa.
Ylikomisario
X: @TylliJukka
Työskentelen ylikomisariona Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytystoimintasektorilla. Viestin yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä liikenteeseen liittyvistä teemoista.
Keskusrikospoliisi
Instagram @keskusrikospoliisi
Tiktok @keskusrikospoliisi
LinkedIn Keskusrikospoliisi
Bluesky @poliisikrp.bsky.social
Monella toiminnollamme, poliiseilla sekä muilla viranhaltijoilla on omat asiantuntijatilinsä.
Kyberrikostorjuntakeskus
Keskusrikospoliisi
Instagram @kyberkeskus
Dicord @krp_kyberkeskus
Kyber- ja verkkorikollisuuden torjunta.
Keskusrikospoliisi
X @KRP_VLK
Poliisin kansainvälisen tiedonvaihdon keskitetty yhteyspiste Suomessa.
Keskusrikospoliisin päällikkö
Apulaispäällikkö
Keskusrikospoliisi
Henkirikostutkintalinjan päällikkö, rikosylikomisario
Keskusrikospoliisi
Esikuntapäällikkö
Keskusrikospoliisi
Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja
Kyberrikostorjuntakeskus, Keskusrikospoliisi
Kyber- ja verkkorikollisuus.
Rikostarkastaja
Keskusrikospoliisi
Poliisi ja juristi.
Lapin poliisilaitos
Löydät meidät seuraavista sosiaalisen median palveluista:
X @PoliisiLappi
Facebook @Lapin poliisilaitos
Instagram @poliisilappi
LinkedIn Poliisi-Polisen-Police of Finland
Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen Lapissa.
Poliisikoira
Instagram @poliisikoiramortti_k9
Rikostorjunta ja ennalta estävä toiminta
Vanhempi konstaapeli
Facebook @poliisi.juhana
SnapChat: @poliisijuhana
Rikostorjunta ja ennalta estävä toiminta
Vanhempi konstaapeli
Instagram: @konstaapeliruohola_.
Somepoliisi, ennalta estävä työ, viestinnän valmius.
Tilit ovat toistaiseksi tauolla.
Rikosylikomisario
LinkedIn Pälvi Suokas
Rikostorjuntasektorin johtaja
Lounais-Suomen poliisilaitos
Facebook @LSpoliisilaitos
Instagram @LSpoliisi
TikTok @poliisi.lounaissuomi
Löydät Lounais-Suomen poliisilaitoksen näistä sosiaalisen median palveluista.
Instagram @lspoliisik9
Vanhempi konstaapeli
Instagram @konstapelfinell
TikTok @konstapelfinell
Koulu25-ryhmä
Vanhempi konstaapeli
Instagram: @konstaapeliminttu
TikTok: @konstaapeliminttu
Koulu25-ryhmä
Rikosylikonstaapeli
X (ent. Twitter) @PoliisiTeemu
vanhempi konstaapeli
Instagram @konstaapelidaniel
TikTok konstaapelidaniel
Koulu25-ryhmä
Rikoskomisario
X (ent. Twitter) @juttakarrento
Poliisipäällikkö
X (ent. Twitter) @RistoLammi
Vanhempi rikoskonstaapeli
LinkedIn Samuli Lehikoinen
Vanhempi konstaapeli
Facebook: Liikennepoliisi Lepistö
Viestintäpäällikkö
X (ent. Twitter) @saarenoja
Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö
Vanhempi konstaapeli
Instagram @Konstaapelix
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @StephanSundqvi1
Viestintäasintuntija
X (ent. Twitter) @KatriTammio
Vanhempi konstaapeli
Snapchat Poliisiella
Instagram Poliisiellav
TikTok Poliisiella
Koulu25-ryhmä
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
X (ent. Twitter) @poliisiLU
Facebook @poliisiLU
Instagram @poliisiLU
Snapchat @Raaseporin poliisi Raseborgspolisen
LinkedIn Poliisi-Polisen-Police of Finland
Löydät meidät näistä sosiaalisen median palveluista. Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen.
Rikoskomisario
Tutkinnanjohtaja, lapsirikostutkinta
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @AapoIsoaho
Liikenne
Vanhempi konstaapeli
TikTok @PoliisiJohanna
Instagram @PoliisiJohanna
Ennalta estävä toiminta
Instagram @LUpoliisiK9
Poliisikoiratoiminta
Ylikomisario
X (ent. Twitter) @JPaivansalo
Hälytys- ja valvontatoiminta
Komisario
X (ent. Twitter) @MarRamstedt
Hälytys- ja valvonta toiminta, Raaseporin poliisiasema
Vanhempi konstaapeli
X (ent. Twitter) @MikkoRytknen1
Poliisikoiratoiminta
Poliisipäällikkö
X (ent. Twitter) @TimoSaarinen15
Komisario
X (ent. Twitter) @HannuVaan
Ennalta estävä toiminta, radikalismi, ekstremismi, nuoret, poliisihistoria
Oulun poliisilaitos
Vanhempi konstaapeli
Tiktok: @polliisiolli
Työskentelen valvonta- ja hälytystoimintasektorilla. Valvon yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Videoissani esittelen poliisin arkea, usein huumorin kautta.
Ylikonstaapeli, koiranohjaaja
Instagram: @saulijadino
Kerron poliisityön arjesta koiranohjaajan näkökulmasta.
Löydät meidät seuraavista sosiaalisen median palveluista:
Ylikomisario
Johdan poliisilaitoksen liikenneyksikköä. Julkaisuissani jaan tietoa liikenteen valvonnasta.
Vanhempi rikoskonstaapeli
Facebook: @poliisilauri
Instagram: @poliisilauri
Työskentelen nettipoliisina ennalta estävällä otteella ja muuta poliisitoimintaa avustaen. Julkaisuissani kerron poliisin työstä, varoitan, annan vinkkejä ja otan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.
Pohjanmaan poliisilaitos
Facebook @pohpolost
Instagram @poliisi_polisen_ostrobothnia
Löydät Pohjanmaan poliisin näistä sosiaalisen median palveluista.
Seuraa meitä ja pääset tutustumaan poliisin arkeen.
Vanhempi konstaapeli
Instagram @poliisiemppu
Discord @poliisiemppu
Twitch @poliisiemppu
Työskentelen Pohjanmaalla ennalta estävän toiminnan parissa pelipoliisina. Matalalla kynnyksellä minulle saa laittaa viestiä joko Instagramissa tai Discordissa missä vaan asiassa. Hätätilanteessa soita aina 112!
Poliisipäällikkö
Vanhempi konstaapeli
Facebook @konstaapeli.luomala
Instagram @poliisiluomala
Discord @PoliisiLuomala
Vanhempi konstaapeli
Instagram @poliisiminttu
SnapChat @poliisiminttu
Twitch @poliisiminttu
Discord @poliisiminttu
Työskentelen Pohjanmaalla valvonta- ja hälytyssektorilla, eli töissä ajan 112 kautta tulevaa keikkaa ja partioin. Olen mukana pelipoliisitoiminnassa, joten voit nähdä minut myös @pelipoliisi:n kanavilla!
Poliisiammattikorkeakoulu
X @Polamk
Instagram @Poliisiammattikorkeakoulu
Facebook @Poliisiammattikorkeakoulu
LinkedIn Poliisiammattikorkeakoulu − Police University College
YouTube Poliisitube (Poliisiksi-osio)
Facebook @Poliisikoirat – Poliisikoiralaitos
Instagram @Poliisimuseo
Facebook @Poliisimuseo
YouTube Poliisimuseo
Poliisin moniammatillinen pelitoiminta
Discord Pelipoliisi
Instagram @pelipoliisi
TikTok pelipoliisi
Twitch Pelipoliisi
YouTube Pelipoliisi
Ylikomisario, valvonta- ja hälytystoimintaosaamisen yksikön päällikkö
Poliisiammattikorkeakoulu
Instagram @samihatonen
Komisario, moottoripyöräpoliisien koulutus
Poliisiammattikorkeakoulu
Koulutus- ja tutkimusjohtaja
Poliisiammattikorkeakoulu
Ylikomisario, kansainväliset asiat
Poliisiammattikorkeakoulu
Rehtori
Poliisiammattikorkeakoulu
Erikoistutkija
Poliisiammattikorkeakoulu
Ylikonstaapeli, opiskelijavalinnat ja -rekrytointi
Poliisiammattikorkeakoulu
Henkilöstön kehittämispäällikkö
Poliisiammattikorkeakoulu
Kaikki poliisin viralliset sosiaalisen median tilit löydät näiden linkkien kautta.
Sosiaalisessa mediassa käytetään aina kyseisen somealustan tietosuojakäytäntöjä. Useimmat sosiaalisen median palvelut sijaitsevat Euroopan unionin ja siten sen tietosuojasäädösten ulkopuolella.
Jos katsot someupotuksia Poliisi.fi sivuilla, olet yhä meidän sivustollamme. Jos klikkaat someupotuksia, siirryt some-alustalla.