4 Osaamisen johtaminen ja kehittäminen

Osaamisen johtamisen ja kehittämisen lähtökohtana on varmistaa, että työntekijöillä on työn tekemiseen tarvittava osaaminen. Jokaisella työntekijällä on vastuu oman ammattitaidon ylläpitämisestä, osaamisen kehittämisestä sekä jatkuvasta oppimisesta. Työnantaja taas vastaa suunnitelmallisesta osaamisen johtamisesta.

Vuonna 2021 poliisi vahvisti osaamisen kehittämisen strategiset painopisteet vuosille 2021-2024. Osaamistavoitteet on jaettu poliisin pääprosessien mukaisesti kolmeen osioon, jotka ovat ohjaus, ydintoiminnot sekä suorituskyvyt ja mahdollistaminen. Tavoitteet on sisällytetty tulossopimuksiin ja tulostavoitteisiin sekä Poliisiammattikorkeakoulun valtakunnallisiin tutkinto- ja täydennyskoulutussuunnitelmiin. Konkreettiset toimenpiteet edellytettiin huomioitavan myös poliisiyksikkökohtaisiin koulutussuunnitelmiin sekä ryhmä- ja yksilötason osaamistavoitteiden suunnitteluun. Kuviossa 9 on kuvattu strategisten osaamisten painopisteet pääprosesseittain. 

Kuvio 9. Poliisin strategiset osaamiset

Poliisin strategiset osaamiset. Ohjaukseen kuuluu johtamisosaaminen, tietojohtoisen toiminnan osaaminen ja kumppanuusosaaminen sekä verkosto-osaaminen. Ydinstoimintoihin kuuluvat nykyaikaisten menetelmien ja työvälineiden osaaminsen sekä ennalta estävän toiminnan ja vakavien rikosten tutkinnan osaaminen. Suorituskykyyn ja mahdollistamiseen kuuluvat prosessien kehittämisosaaminen, analyysiosaaminen, varautumisosaaminen, digiosaaminen sekä viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen.

Digiosaamisen osalta laadittiin tarkemmat osaamistavoitteet vuosille 2021-2025. Poliisin digiosaamiset tarjoavat poliisihallinnolle työkalun digitalisaation osaamisvaatimusten yhteiseen hahmottamiseen, osaamisen kehittämiseen ja toimenpiteiden suunnitteluun yksiköiden, työyhteisöjen ja yksilökohtaisista näkökulmista. Digiosaamistavoitteet on jaettu kuuteen eri
osa-alueeseen, joista jokaista on pyritty konkretisoimaan esimerkkien avulla. Osa-alueet ovat johtaminen, vuorovaikutus- ja yhteistyö, digitaalisen tiedon tuottaminen ja hyödyntäminen, työvälineet ja laitteet, digiturvallisuus sekä työtehtäviin liittyvä erityisosaaminen. Digiosaamisten arviointi yksilö- tai ryhmätasolla kytkettiin osaksi vuoden 2022 tavoite- ja kehityskeskusteluja. 

Poliisissa kehitetään ennakoivasti henkilöstön osaamista omalla henkilöstökoulutuksella sekä tukemalla henkilöstönsä omaehtoista itsensä kehittämistä. Vuonna 2021 henkilöstökoulutuspäiviä oli yhteensä noin 26 000 päivää, joka oli henkilötyövuotta kohden 2,6 pv / htv. Lukumäärään on huomioitu kokonaiset koulutuspäivät (yli 6 tuntia kestänyt koulutus). Henkilöstökoulutuspäivien määrä pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2020, mutta verrattuna vuoteen 2019 henkilöstökoulutuspäivissä oli laskua 28 %. Koronapandemian vaikutukset näkyivät edelleen siten, että koulutuksien toteutuksessa suosittiin mahdollisuuksien mukaan etäosallistumista sekä verkkokoulutusta. 

Poliisi tukee henkilöstön omaehtoista opiskelua myöntämällä palkallista tai palkatonta virkavapaata opintojen suorittamiseen. Omaehtoisella opiskelulla tarkoitetaan kouluttautumista, joka ei pääsääntöisesti tapahdu työajalla tai työantajan kustantamana. Vuoden 2021 aikana palkallista opintovapaata myönnettiin 147 henkilölle (1 % koko henkilöstöstä). Opintovapaalakiin perustuvaa palkatonta opintovapaata käytti 235 henkilöä (2 % koko henkilöstöstä). Palkallisia ja palkattomia opintovapaapäiviä oli yhteensä noin 25 000 päivää, joka oli henkilötyövuotta kohden 2,5 pv / htv. Opintovapaapäivien määrä on ollut hienoisessa nousussa vuodesta 2019 alkaen (kuvio 10).