1  Johdanto

Poliisin tehtävä on varmistaa ihmisten ja ympäristön turvallisuus kaikissa tilanteissa ja kaikkina aikoina. Toiminta perustuu lainsäädännön sekä muiden normien lisäksi poliisin strategiaan, arvoihin ja eettiseen koodistoon. Poliisin arvot ovat palvelu, oikeudenmukaisuus, osaaminen ja henkilöstön hyvinvointi. Arvoista on johdettu poliisin eettisen koodiston kahdeksan periaatetta, joiden tarkoituksena on vahvistaa jo olemassa olevia hyviä toimintatapoja. Poliisin eettiset periaatteet ohjaavat toimintaamme ja sitä kautta vahvistavat hyvän hallinnon toteutumista sekä yleistä luottamusta poliisia kohtaan. Eettiset periaatteet on huomioitu poliisiin tulos- ja henkilöstösuunnittelussa, johtamissopimuksissa, tavoite- ja kehityskeskusteluissa, koulutuksissa sekä viestinnässä.

Poliisi pyrkii olemaan sisäministeriön konsernistrategian mukaisesti työnantajana edelläkävijä sekä vahvistamaan poliisin strategian mahdollistamiseksi henkilöstön osaamista, työhyvinvointia ja sitoutumista. Poliisin henkilöstösuunnitelma linjaa poliisiyksiköiden henkilöstövoimavarojen hallintaa ja painopisteitä. Henkilöstösuunnitelmaan on koottu poliisin henkilöstöstrategiset linjaukset ja työnantajan pitkän ajan henkilöstöpoliittiset tavoitteet. Poliisin henkilöstöjohtamisen painopisteenä vuonna 2021 olivat edellisvuoden tavoin koronapandemiaan liittyvä työsuojelu, työterveyshuollon tukitoimet ja palvelussuhteen hallintaan liittyvä ohjaaminen. Tärkeimpänä tavoitteena on ollut varmistaa henkilöstön työturvallisuus ja jaksaminen.

Poliisin henkilöstötilinpäätöksen tarkoitus on kuvata määrällisesti ja laadullisesti poliisin henkilöstön tilaa sekä kertoa tehdyistä kehittämistoimenpiteistä. Raporttiin on koottu tietoa henkilöstön määrästä ja rakenteesta, saatavuudesta ja sitoutuneisuudesta, osaamisen johtamisen kehittämisestä, työhyvinvoinnista ja työkyvystä sekä palkkauksesta. Määrällisten mittareiden tarkastelua tehdään pääosin edellisen vuoden tietojen valossa, mutta vertaillen myös aiempien vuosien toteumiin. Tietolähteinä on käytetty poliisin tulostietojärjestelmää (Polstat), valtion yhteistä henkilöstötietojärjestelmää (Kieku), rekrytointijärjestelmää (Valtiolle.fi) sekä Valtiokonttorin tilastoja. Henkilöstötilinpäätös täydentää Poliisihallituksen tilinpäätöstä ja toimintakertomusta henkilöstövoimavarojen näkökulmasta sekä on yksi lisätyökalu strategiseen henkilöstöjohtamiseen. Raportti on tarkoitettu sekä sisäiseen että ulkoiseen käyttöön.