3 Tavoitteellinen esimiestyö ja johtaminen

3.1 Poliisin uudet arvot

Poliisin arvot vahvistettiin ensimmäisen kerran 2008, minkä jälkeen ne pysyivät lähes samoina vuoteen 2024 asti, jolloin poliisissa käynnistettiin strategian päivittämisen ja merkittävästi muuttuneen toimintaympäristön johdosta arvotyö. Tämän arvotyön tavoitteena oli arvioida voimassa olleiden arvojen ajantasaisuus ja vaikuttavuus suhteessa poliisin toimintaympäristön muutoksen ja strategian edellyttämään toimintaan sekä henkilöstön kokemusta arvojen toteutumisesta. Lisäksi tavoitteena oli tunnistaa eri kohderyhmien (johto, henkilöstö, asiakkaat ja sidosryhmät) odotukset ja tärkeinä pitämät asiat.

Arvokeskusteluun osallistettiin poliisin henkilöstöä, opiskelijoita, sidosryhmiä ja asiakkaita. Poliisin henkilöstö pääsi vaikuttamaan arvoihin alueellisten henkilöstötyöpajojen, henkilöstökyselyn ja poliisiyksiköissä käytyjen arvokeskustelujen kautta. Sidosryhmien näkemyksiä kartoitettiin sidosryhmäkeskustelujen ja sidosryhmäkyselyn avulla. Asiakkaiden osalta arvoista keskusteltiin poliisin päivässä. 

Arvokeskustelun johtopäätöksenä havaittiin, että aiempia arvoja pidettiin edelleen osin toimivina, ja samalla keskusteluun nousi myös uusia arvoehdokkaita. Poliisin uudet arvot vahvistettiin loppuvuodesta ja ne ovat: oikeudenmukainen, rohkea, aina luotettava. Vuoden 2024 ja 2025 johtamissopimuksiin sisällytettiin tavoite johtaa poliisin eettisten periaatteiden mukaan. 

Poliisin arvot kertovat, mitkä asiat ovat poliisin toiminnan ytimessä: oikeudenmukaisuus, rohkeus ja luotettavuus. Toimimalla arvojen mukaisesti varmistamme, että teemme työmme oikein niin organisaation sisällä kuin ulospäin. 

3.2 Esimiestyön kehittäminen 

Poliisihallitus on asettanut Koko työuran kattava osaaminen ja työssä jaksaminen -hankkeen (Kotka), jonka toimikausi on 1.6.2023-31.12.2026. Kotka -hanke kehittää valtakunnallisesti esimiestyötä sekä yhtenäisiä toimintamalleja työkykyjohtamiseen ja urapolkuihin. Hankkeessa vahvistetaan myös poliisin työnantajakuvaa. Hanke rakentuu ohjauksellisesti neljästä erillisestä projektista, jotka ovat poliisin urapolut, työkykyyn liittyvät toimintamallit, esimiestyön ja esimiesten osaamisen kehittäminen sekä poliisin työnantajakuvan vahvistaminen.

Esimiestyön kehittäminen -projektissa tavoitteena on määritellä esimiestyöhön ja henkilöstöjohtamiseen liittyvät tehtävät ja odotukset, suunnitella esimiehille yhtenäistä täydennyskoulutusta sekä luoda esimiehille valtakunnalliseen käyttöön niin sanottu työkalupakki esimiestyön tueksi. Vuoden 2024 aikana laadittiin kuvausta esimiestyön tehtävistä, vaatimuksista ja osaamistarpeista sekä tehtiin alustavaa suunnitelmaa esimiesten työkalupakin sisällöstä konkreettisine osaamisen kehittämiskeinoineen. Lisäksi valmisteltiin hyvän esimiestyön lupausta huomioiden vuoden 2024 lopussa vahvistetut poliisin uudet arvot. Vuoden 2025 aikana jatketaan edellä mainittujen osa-alueiden loppuun työstämistä sekä edistetään tehtyjen suunnitelmien hyväksymistä.