- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Hämeen poliisin liikenneapainotteinen päivittäistiedote
Poliisi puuttui useisiin liikennerikkomuksiin ja -rikoksiin Hämeessä.
Lahti, Rauhankatu. Poliisipartio pysäytti aamupäivällä pakettiauton Rauhankadulla ja havaitsi, että ajoneuvoa kuljetti 24-vuotias mies ilman ajo-oikeutta. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,00 promillea, mutta huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän oli syyllistynyt kortitta ajoon seitsemän kertaa viimeisen vuoden aikana. Poliisi kuljetti miehen sairaalaan verikokeisiin ja hänet kuulusteltiin ja vapautettiin.
Heinola, valtatie 4. Poliisi suoritti perjantaina iltapäivällä liikenteenvalvontaa valtatiellä 4 Heinolassa, kun he mittasivat tutkalla henkilöautolle 139 km/h nopeuden ohitustilanteessa. Tieosuudella nopeusrajoitus olisi ollut 80 km/h. Poliisi pysäytti auton ja kuulusteli sen 35-vuotiaan mieskuljettajan paikan päällä epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Samalla tieosuudella poliisi puuttui myös toiseen tilanteeseen, jossa kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta. Henkilöauton ajonopeudeksi mitattiin 134 km/h niin ikään ohitustilanteessa. Auto pysäytettiin ja sitä kuljettanut, Reilu 50-vuotias mies kuulusteltiin epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahti, Laatukatu. Noin 50-vuotias ajokiellossa oleva mies ajoi pakettiautoa Lahdessa Laatukadulla perjantaina iltapäivällä. Poliisi pysäytti ajoneuvon ja havaitsi, että autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Tämän jälkeen selvisi myös, että auto on katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu. Auton kuljettaja puhalsi 0,00 promillea, mutta vaikutti päihtyneeltä, joten mies vietiin verikokeisiin päihtymystilan selvittämiseksi. Autoa kuljettanut mies on syyllistynyt kortitta ajoon 11 kertaa aiemminkin viimeisen 12 kuukauden aikana. Poliisi poisti pakettiautosta sekä sen omat että siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
socialShareGray
