Poliisi on saanut valmiiksi Kainuun prikaatin varusmiehen kuolemaan liittyvän tutkinnan

Julkaisuajankohta 14.2.2023 15.27
Uutinen

Viime vuoden marraskuussa Kainuun prikaatin ampumaharjoituksessa tapahtui vahingonlaukaus, joka johti varusmiehen kuolemaan. Poliisi on saanut valmiiksi tapaukseen liittyvän tutkinnan, eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Kainuun prikaatin ampumaharjoituksessa 3. marraskuuta 2022 tapahtui laukaus, jonka johdosta varusmies sai vakavia vammoja päähänsä. Hän menehtyi myöhemmin sairaalassa. Poliisi on saanut valmiiksi tapahtumiin liittyvän tutkinnan, tutkinta on päätetty, eikä asiassa epäillä rikosta. 

Tutkinnan aikana poliisi lähetti varusmiehen käytössä olleen rynnäkkökiväärin teknisiin tutkimuksiin. Aseesta ei löytynyt laukausta selittävää vikaa. Poliisi myös puhutti useita paikalla olleita sekä tapahtuneeseen muuten liittyviä henkilöitä.  

Laki kuolemansyyn selvittämisestä 15 §:n mukaan kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiat ovat ehdottomasti salassa pidettäviä. Tästä syystä poliisi ei tiedota asiasta enempää.  

Kajaani Oulun poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen