Poliisi tutkii epäiltyä murhaa Tapaninvainiossa

Julkaisuajankohta 23.11.2021 12.54
Uutinen

Helsingin poliisi tutkii henkirikosta, jonka epäillään tapahtuneen perjantaina tai lauantaina 19.–20. marraskuuta.

Hätäkeskukseen tuli lauantaiaamuna ilmoitus, jonka mukaan paritalon ulkoroskiksesta oli löytynyt verinen matto. Paikalle saapui useampi poliisipartio. 

Poliisit suorittivat alueella tutkintaa ja löysivät roskiksesta menehtyneen henkilön. Uhrin henkilöllisyys selvisi myöhemmin. Kyseessä oli noin 40-vuotias mies.

– Tapausta tutkitaan esitutkinnan tässä vaiheessa murhana. Tekotapa on ollut raaka ja julma. Esitutkinnassa on saatu viitteitä siitä, että teko on saatettu suunnitella etukäteen, sanoo rikostarkastaja Jari Koski.

Poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä, joiden epäillään liittyvän epäiltyyn murhaan. Heidät otettiin kiinni Pohjois-Suomessa. Toinen epäillyistä on 28-vuotias nainen ja toinen 27-vuotias mies.

Epäiltyjä tullaan esittämään vangittavaksi. 

Koska henkirikoksen esitutkinta on vasta alkuvaiheessa, asiasta ei voida tiedottaa yksityiskohtaisemmin esitutkintaa vaarantamatta. Mahdolliset esiin nousevat lisäkysymykset ovat vasta selvityksen alla.

Helsingin poliisilaitos Helsinki Rikokset ja tutkinta Uutinen