Hyppää sisältöön

"Läpi repaleisen lokakuun"

Julkaisuajankohta 8.7.2016 9.43
Tyyppi:Uutinen

Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueen tapahtumia lokakuun viimeiseltä illalta:

Kaksi 14-vuotiasta poikaa yritti anastaa polkupyörää Tekniikankadulla Tampereen Hervannassa klo 18.20. Pyörän omistaja yllätti itse teosta pojat, jotka olivat hänen maastopyöränsä kimpussa. Pojat lähtivät juosten karkuun. Heidät saatiin kiinni ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä. Polkupyörän vaijerilukko oli ehditty vääntää rikki, jonka lisäksi etulamppu oli irroitettu. Poliisipartio kuljetti alaikäiset lapset sosiaalipäivystyksen huostaan.

28-vuotias nainen näpisteli Jyväskylän Tourulantiellä sijaitsevassa marketissa klo 19.55. Kaksi suklaapatukkaa vienyt asiakas otettiin vartijan toimesta kiinni kassalinjojen jälkeen. Kysessä oli naisen 13. omaisuusrikosepäily vuoden sisään.

Saarijärvellä vt 13:n ja Koiralammentien risteyksessä tapahtui henkilöauton ulosajo klo 19.25. 18-vuotiaan naisen kuljettama auto ajautui tien oikeaan reunaan ja päin kaidetta. Kaide vaurioitui samoin kuin auto, joka jouduttiin hinaamaan pois paikalta. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

35-vuotias nainen käyttäytyi aggressiivisesti Tampereella Tays Acutan ensiavussa sekä ensiavun edustalla klo 20.45. Hän löi kyynärsauvalla ohiajanutta ambulanssia aiheuttaen lommon auton kylkeen. Tämän jälkeen nainen oli uhannut kahta järjestyksenvalvojaa kyynärsauvalla lyömisellä. Paikalle tullut poliisipartio lähti kuljettamaan naista poliisiautoon, jolloin hän riehaantui uudelleen ja onnistui toiminnallaan vahingoittamaan vieressä pysäköitynä olleen henkilöauton konepeltiä. Putkaan viedyn naisen touhuja tutkitaan kahtena lievänä vahingontekona, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena ja haitantekona virkamiehelle.

Poliisipartio havaitsi Valkeakosken Antinniementiellä kolmen miehen nahistelevan klo 22.30. Osapuolina olivat kaksi 35-vuotiasta miestä ja 29-vuotias mies. Tilanne oli saanut alkunsa suusanallisesta huutelusta ja kahden miehen saapumisesta kiinteistölle, jolle heillä ei ollut asiaa. Tapahtumien kulun selvittämisen jälkeen poliisipartio poisti kaksi miestä paikalta. Hetkeä myöhemmin hätäkeskukseen ilmoitettiin, että samat kaksi miestä olivat palanneet paikalle koputtelemaan ovia. Poliisipartion toimenpiteinä oli tällä kertaa tarjota miehille putkakyyti. Asiaa tutkitaan mm. lievänä pahoinpitelynä. Vakavampia vammoja ei kenellekään syntynyt. Tapahtumien seurauksena kiinteistön pihassa olleen henkilöautoon syntyi naarmuja.

Nuorisojoukko rikkoi Konneveden Kauppatiellä vanhan Ale-Makasiinin kiinteistöstä lähes kaikki rakennuksen ikkunat sekä ylä- että alakerrasta klo 23.40. Lisäksi rakennuksen sisältä oli heitelty tavaroita näyteikkunoiden läpi. Mm. otsalampuilla varustautuneet nuoret ehtivät poistua paikalta ennen poliisin saapumista.

Tampereen Tahmelassa sijaitsevaan anniskeluravintolaan hälytettiin poliisi klo 00.02. Tapahtumapaikalla tehtyjen alustavien selvitysten mukaan 52-vuotias mies oli lyönyt ja potkaissut 54-vuotiasta miestä. Asianomistajan vammat eivät vaatineet välitöntä hoitoa. Suunsoitosta alkanutta episodia tutkitaan pahoinpitelynä.

38-vuotias mies törmäsi polkupyörällään pysäköityyn henkilöautoon klo 00.09 Lehtorannantiellä Jyväskylässä. Pyöräilijä kaatui törmäyksen voimasta, menetti hetkeksi tajuntansa ja sai alustavien tietojen mukaan murtuman yläraajaansa. Hänet kuljetettiin ambulanssilla keskussairaalaan tarkastettavaksi. Henkilöautoon syntyi törmäysvaurio. Kolaria tutkitaan liikennerikkomuksena.

Ylöjärven Rauhalantieltä kirjattiin pahoinpitely klo 00.15. Kahdeksan henkilön seurue oli saapunut paikalle taksilla. Samaan seurueeseen kuulunut nainen oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä käynyt käsiksi 36-vuotiaan miehen kurkkuun. Miehen kaulalla oli nähtävissä verestävät jäljet, jotka sopivat syntyneeksi kuvatulla tavalla. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Keuruulla poltettiin Kurkisaaren uimarannan pukukoppi. Ilmoitus poliisille tuli klo 01.06. Kopissa oli metallirunko, verhouksena olleet lauta-osat olivat palaneet. Kopin sisälle oli tuotu läheiseltä nuotiopaikalta penkki, joka myös oli palanut miltei kokonaan. Rikosilmoitus on kirjattu vahingonteosta.

Jyväskylän Taitoniekantiellä sijaitsevasta baarista kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Tapahtuma-aika oli klo 01.30. Poliisipartion suorittamien alustavien selvitysten mukaan 27-vuotias mies oli käyttäynyt häiritsevästi ja epäasiallisesti mm. baarissa olleita naisasiakkaita kohtaan. Ravintolasta poistettava mies oli ulko-ovella yrittänyt lyödä järjestyksenvalvojaa, joka oli ollut asiakkaan rinnuksissa kiinni poistaessaan tätä baarista. Näkyviä vammoja ei syntynyt.

Jyväskylän Puistokadulla sijaitsevassa anniskeluravintolassa 31-vuotias mies löi kasvoihin 30-vuotiasta miestä klo 02.25. Tilanne oli saanut alkunsa tönimisestä, jonka jälkeen rikoksesta epäilty mies oli lyönyt asianomistajaa kasvoihin. Lyöntikohdassa oli havaittavissa turvotusta ja ruhje. Lyöjä vietiin kiinniotettuna poliisiasemalle pahoinpitelystä epäiltynä.

Liikennejuopumuksia:

Klo 22.45 Jämsän Himoksella Patajoentiellä rattijuopumus. Kuljettajana 57-vuotias mies; puhalluskoe 0.35 mg/l.

Klo 23.25 Tampereen Hämeenpuistossa törkeä rattijuopumus. Kuljettajana 41-vuotias mies; puhalluskoe 0.86 mg/l.

Klo 23.30 Akaassa Tampereenväylällä rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos. Kuljettajana 28-vuotias mies, jonka puhallukokeen tulos alle rangaistavuuden rajan (0.11 promillea), huumepikatestin tulos positiivinen kannabikselle.

Klo 00.15 Tampereen Väinämöisenkadulla törkeä rattijuopumus. Kuljettajana 60-vuotias mies; puhalluskoe 0.79 mg/l.

Klo 00.30 Ylöjärven Vaasantiellä rattijuopumus. Kuljettajana 26-vuotias mies; puhalluskoe 0.40 mg/l.

Klo 01.18 Punkalaitumella Urjalantiellä törkeä rattijuopumus. Kuljettajana 20-vuotias mies; puhalluskoe 1.71 promillea.

Klo 01.50 Tampereella Hervannan valtaväylällä rattijuopumus. Kuljettajana 23-vuotias mies; puhalluskoe 0.38 mg/l.

Klo 04.17 Jyväskylän Vapaaherrantiellä törkeä rattijuopumus. Kuljettajana 25-vuotias nainen; puhalluskoe 0.78 mg/l.

Sisä-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen