17-vuotias nuori ajoi poliisia autolla karkuun Lahdessa

Julkaisuajankohta 17.9.2022 9.00
Uutinen

Hämen poliisin kenttätyötä tekevillä poliiseilla oli kiireeinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi noin 250 kappaletta ja poliisin suojiin joutui erinäisistä syistä 13 henkilöä. Rattijuopumukset, ylinopeudet ja muut liikenne aiheiset tehtävät työllistivät runsaasti poliisipartioita.

Päijät-Häme

Kello 10.30 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Lahdessa Vesitorninkadulle selvittelemään matkapuhelin kauppaa, jossa raha oli vaihtanut omistajaa, mutta puhelin ei. Partion päästessä paikalle, kertoi puhelinta ostamaan tullut mies, että juuri ennen poliisin paikalle tuloa oli puhelinta kaupannut nainen pinkaissut rivakkaan juoksuun ja kadonnut talojen taakse. Asiaa selviteltäessä selvisi, että mies oli sopinut Facebookissa naisen kanssa puhelinkaupoista ja päästyään perille oli häntä odottanut paikalla nuori nainen. Mies oli antanut naiselle rahat, mutta naisella ei ollutkaan luvattua puhelinta. Nainen oli pyrkinyt koko ajan poistumaan paikalta, mutta vasta hiukan ennen poliisin tuloa oli nainen päässyt karkuun. Naisen henkilöllisyys on poliisin tiedossa ja häntä epäillään asiassa lievästä petoksesta. Naisella on entuudestaan kertynyt petoksia viimeisen vuoden aikana 26 kappaletta.

Kello 12.00 aikaan yritti partio pysäyttää Lahdessa Tupalankadulla henkilöautoa. Henkilöauto ei pysähtynyt, vaan kiihdytti voimakkaasti karkuun kohti Uudenmaankatua. Partiolla oli Uudenmaankadulla nopeutena 110 km/h, eivätkä he saavuttaneet autoa. Auto kääntyi Orimattilankadulle, liikennevalojen ollessa punaisena ja jatkoi Renkomäenkoulua kohden noin 90 km/h nopeudella. Koulun kohdalla pakenija hidasti nopeuttaan ja teki muutaman äkkijarrutuksen, jonka jälkeen kiihdytti jälleen nopeutensa noin 100 km/h. Kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 50 km/h. Orimattilankadulta auto Kääntyi Ämmäläntielle ja sieltä Lakkilantielle, jossa nopeus vaihteli 70-80km/h välissä. Lakkilantiellä, juuri ennen Vanhanradankatua sai moottoripyöräpoliisi sulutettua tien laittamalla moottoripyöränsä poikittain ajoradalle, jolloin pakenija yritti väistää sulkua ja suistui ojaan. Autosta kiinniotettiin 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla kortin saanut nuori mies. Mies puhalsi nollat ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 14.00 aikaan kaahasi noin 50-vuotias mies Hollolassa Terveystiellä sijaitsevan kaupan pihassa autollansa, sillä seurauksella, että osa ulkona olleista asiakkaista oli joutunut hyppimään auton edestä turvaan. Auto osui myös pysäköitynä olevaan autoon, joka kääntyi törmäyksen voimasta 90 astetta. tämän jälkeen auto oli osunut vielä kaupan seinään. Auton kuljettaja puhalsi paikan päällä nollat ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti oli negatiivinen. Auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastukseen ja häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 16.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Heinolassa Tamppilahdenkadulla onnettomuuspaikalle, jossa autoilija oli ajautunut ulos ajoradalta ja osunut valotolppaan. Paikan päällä selvisi, että autoa kuljettanut noin 40-vuotias nainen oli suistunut ojaan päihtymyksen takia. Nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Kello 16.00 aikoihin mittasi partio Heinolassa Tie5:lla henkilöautolle nopeudeksi 155 km/h, kun kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 100 km/h. Autoa kuljettanutta reilu 30-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin paikan päällä ajokieltoon.

Kello 22.15 aikaan mittasi partio Lahdessa uudella VT12 tiellä Liipolan tunnelin kohdalla henkilöautolle nopeudeksi 167 km/h. Kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus on 80 km/h. Autoa kuljettanut reilu 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin paikan päällä ajokieltoon.

Noin kello 01,30 pysäytti partio Lahdessa Iso-Paavolankadulla pakettiauton, jonka kuljettajana toiminut noin 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. 

Kanta-Häme

Kello17.30 aikaan sai partio tehtäväksi mennä ulosajo paikalle Riihimäellä Hirvijärventiellä. Paikalla selvisi, että noin 20-vuotias mies oli suistunut autolla menosuunnassansa oikealle ulos tieltä, törmäten puuhun. Autossa apukuskin paikalla ollut 17-vuotias tyttö oli edelleen kiinni autossa poliisin ja pelastuksen tullessa paikalle. Hänet jouduttiin irrottamaan pelastuslaitoksen työkaluja käyttämällä autosta. Autoa kuljettanut mies oli ajokiellossa ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kuusi kertaa. Auto oli myös liikenteestä poistettu. Miehellä oli perässään myös etsintäkuulutus, jonka perusteella hänet otettiin kiinni lääkintähenkilökunnan tarkastuksen jälkeen. 

Kello 20.30 aikoihin, havaitsi partio Hämeenlinnassa Tampereen Valtatiellä holtittomasti kulkevan henkilöauton. Partio pysäytti ajoneuvon ja puhallutti autoa kuljettaneen reilu 30-vuotiaan miehen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kello 20.30 aikaan pysäytti partio Tammelassa Myllykyläntiellä henkilöauton, jota kuljettanut noin 30-vuotias mies puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Mies oli myös nauttinut ennen ajoon lähtöänsä huomattavan määrän huumaavia lääkkeitä. 

Heti puolen yön jälkeen sai partio tehtäväksi mennä Tammelaan Sinipääntielle, jossa oli kotibileissä tapahtunut pahoinpitely. Tapahtumapaikalla selvisi, että kahdelle alaikäiselle nuorelle oli tullut sanaharkkaa, jonka päätteeksi toinen nuorista oli lyönyt toista nyrkillä kasvoihin. Asianomistaja joutui näyttämään vammojaan sairaalaan. Paikalla oli erittäin paljon nuorisoa ja paikalla oli aikaisemminkin jo jouduttu käymään poliisin toimesta. 
 

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta