Kahden hakujakson valintakoe ja koulutuksen aloitus siirtyvät koronatilanteen takia

Julkaisuajankohta 19.3.2021 14.48
Uutinen

Poliisi (AMK) -koulutuksen valintakokeen ensimmäinen vaihe, joka oli tarkoitus järjestää huhtikuussa, siirtyy myöhemmäksi. Muutos koskee sekä joulukuussa 2020 päättynyttä että maaliskuussa 2021 päättynyttä hakujaksoa. Myös koulutuksen aloitusaika muuttuu.

Joulukuussa päättyneen hakujakson valinta- ja soveltuvuuskoetta on jouduttu siirtämään jo kaksi kertaa koronavirustilanteen takia. Kokeen ensimmäinen vaihe oli tarkoitus järjestää huhtikuun puolivälissä. Tuolloin oli suunniteltu pitää myös maaliskuussa päättyneen hakujakson kokeen ensimmäinen vaihe.

Joulukuussa päättyneen hakujakson valintakokeen ensimmäinen vaihe järjestetään toukokuussa, ja maaliskuussa päättyneen hakujakson koe siirtyy elokuulle.

– Koronatilanne on edelleen sellainen, että emme voi turvallisesti ottaa kampukselle valintakokeiden ajaksi noin tuhatta hakijaa, jotka saapuvat eri puolilta Suomea. Hakijoiden kannalta aikataulun muutos on tietenkin valitettava, mutta emme voi ottaa riskiä, että kokeen aikana kampuksella olevat altistuisivat virukselle, kertoo Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg.

Valintakokeen siirtymisen takia myös koulutuksen aloitusajat muuttuvat. Joulukuussa päättyneen hakujakson koulutuksen aloitus siirtyy elokuulta lokakuulle 2021. Elokuussa aloittaa ruotsinkielinen poliisi (AMK) -koulutus. Maaliskuussa päättyneeltä hakujaksolta valittavat aloittavat opintonsa tammikuussa 2022 eivätkä lokakuussa 2021.

Fyysinen testi on oleellinen osa valintakoetta

Poliisiammattikorkeakoulu ei muuta poliisi (AMK) -tutkinnon valintaperusteita koronavirustilanteen takia.

Valinta- ja soveltuvuuskokeen ensimmäinen vaihe on jo aiemmin suunniteltu siten, että kontakteja tulee mahdollisimman vähän. 

–  Olemme korona-ajan valintakokeissa jakaneet hakijat normaalia pienempiin ryhmiin ja järjestäneet sen takia useampia koepäiviä. Olemme ohjeistaneet kokeeseen osallistujat huolehtimaan turvaväleistä, pesemään käsiä ja käyttämään käsidesiä. Lisäksi olemme tarjonneet hakijoille kokeen ajaksi hengityssuojat. Kokeeseen ei tietenkään ole saanut osallistua sairaana tai jos on ollut altistumisen takia karanteenissa, sanoo opintoasiainpäällikkö, ylikomisario Jyrki Haapala. 

– Nyt kun koronatilanne on kevään aikana kehittynyt vakavampaan suuntaan, edellä mainitut toimet eivät ole riittävän tehokkaita turvaamaan kokeeseen osallistujien terveyttä eivätkä muun koulutustoimintamme jatkumista.

Valintakoe sisältää fyysisen testin, jonka avulla arvioidaan, onko hakijalla riittävät fyysiset perusvalmiudet poliisin työhön ja onko hänen kuntonsa sellaisella tasolla, että hän selviytyy poliisikoulutuksesta.

– Fyysisen testin aikana turvaväleistä huolehtiminen ja hengityssuojan käyttäminen on haastavampaa kuin luokassa tehtävissä testeissä. Emme edellytä hakijoilta kasvomaskin käyttämistä fyysisen testin suoritusten aikana. Fyysinen testi on kuitenkin niin oleellinen osa hakijoiden soveltuvuuden ja toimintakyvyn arviointia, että emme voi jättää sitä pois valintakokeesta, Haapala toteaa.

Uusin tieto aina suoraan hakijoille

Tiedotamme hakijoille uusista aikataulusta ja muista mahdollisista muutoksista sähköpostitse ja nettihaun hakijapalvelussa. Päivitämme muutokset myös verkkosivuillemme polamk.fi. 

Poliisiammattikorkeakoulu ei kuulu yhteishakuun. Polamkilla on oma valintakoe, jonka ensimmäinen vaihe järjestetään Polamkissa Tampereella. Ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu kirjallinen koe, fyysinen testi ja psykologisia testejä. Ensimmäisessä vaiheessa parhaiten menestyneet hakijat pääsevät kokeen toiseen vaiheeseen, jossa he osallistuvat yksilö- ja ryhmätehtävään, haastatteluun sekä soveltuvuusarviointia täydentäviin testeihin.

Valitsemme opiskelijat poliisikoulutukseen valintakokeesta saadun yhteispistemäärän osoittamassa paremmuusjärjestyksessä huomioiden soveltuvuusarviointiin liittyvät minimipistemäärät. Vuonna 2021 alkaviin poliisi (AMK) -koulutuksiin on varattu yhteensä 400 aloituspaikkaa. Koska valintakokeita ja koulutuksen aloitusaikoja jouduttiin nyt siirtämään, vuoden 2021 aikana uusia poliisiopiskelijoita aloittaa enintään 325.

Poliisi (AMK) -koulutuksen aloitukset tammikuu 2020 – tammikuu 2021

Hakujakso Valintakokeen 1. vaihe  Koulutus alkaa Aloituspaikat
5.5.–2.6.2020 elokuu 2020 tammikuu 2021 enintään 100
25.6.–20.8.2020 syys–lokakuu 2020 maaliskuu 2021   enintään 100
25.6.–7.12.2020
(ruotsinkielinen koulutus)
helmikuu 2021 elokuu 2021  enintään 25
28.10.–7.12.2020 toukokuu 2021 lokakuu 2021  enintään 100
10.2.−9.3.2021 elokuu 2021  tammikuu 2022  enintään 100

Seuraava hakujakso järjestetään kesällä 2021. Julkaisemme tarkemman aikataulun verkkosivuillamme myöhemmin.