Hyppää sisältöön

Ajokorttilaki muuttui - ajokieltojen määrääminen siirtyi poliisille

Julkaisuajankohta 17.7.2019 12.24
Tyyppi:Uutinen

Ajokorttilakiin tulleiden muutosten myötä kaikkien ajokieltojen määrääminen siirtyi 1.6.2019 alkaen tuomioistuimilta poliisille.

Lain muutoksen tavoitteena on keventää tuomioistuinten työkuormaa. Samassa yhteydessä lakia sakon ja rikesakon määräämisestä muutettiin niin, että seuraamuksen rikkomuksista sekä vähemmän vakavista rikoksista voi määrätä poliisi tai syyttäjä. Esimerkkinä mainittakoon perusmuotoinen rattijuopumusrikos.

Lain uudistus helpottaa ja keventää myös ajokieltoon määrättävän henkilön hallinnollista taakkaa. Kuljettaja voidaan kuulla jo esitutkinnan aikana, kun hänelle on ilmoitettu, että häntä epäillään ajokieltoon johtavasta rikoksesta. Lain uudistuksen arvioidaan tuovan poliisin lupahallinnon ratkaistavaksi noin 17.000 uutta ajokieltoasiaa vuosittain. Ilman poliisille tehtävään myönnettäviä lisäresursseja tämä tarkoittaa kansalaisten näkökulmasta sitä, että ajo-oikeusasioiden käsittelyajat saattavat venyä.

Rikosasiassaan henkilöllä on edelleen vanhan tavan mukaisesti oikeus valittaa tuomiostaan.

Mikä muuttui?

Poliisi vastaa nyt rattijuopumuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vaarallisten aineiden kuljetusrikoksesta määrättävistä ajokielloista, kertoo komisario Juha Juurinen Itä-Uudenmaan poliisin lupavalvonnasta.

Varsinaiset päätökset ajokiellosta tehdään poliisilaitosten lupavalvonnassa ja aina henkilön asuinpaikan poliisilaitoksella poliisihallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Ajokiellon pituuden määräämistä varten määräaikaiseen ajokieltoon määrätty henkilö voi halutessaan toimittaa poliisille kirjallisen lausunnon ajokortin tarpeellisuudesta ja vaikutuksista arkeen. – Lausuntoon kannattaa laittaa esim. työantajan todistus ajokortin todellisesta tarpeesta. Pelkkä eriävä mielipide siitä, että elämä ilman ajokorttia on vaikeampaa ei riitä. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kirjalliset lausumat toimitetaan osoitteeseen ajokieltoasiat.ita-uusimaa@polisii.fi, Juurinen jatkaa.

Aiemmasta poiketen ajokieltopäätökseen voi vaatia oikaisua ja poliisin on käsiteltävä oikaisuvaatimus kiireellisenä. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen