- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Alkoholi, huumeet ja ajoneuvot pääosassa Hämeen alueella.
14.2–15.2 vuorokausi raportti
Hämeessä kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi yhteensä lähes 200.
Päijät-Häme
Poliisipartio pysäytti Orimattilan Käkelässä ajoneuvon tarkastusta varten iltapäivällä. Ajoneuvon kuljettajaksi selvisi poliisin ennestään tuntema noin 60-vuotias mies, jolla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt 11 kertaa kiinni vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Niin ikään iltapäivällä Orimattilassa Myllylässä, jäi noin 40-vuotias mies kiinni kuljetettuaan henkilöautoa ilman ajo-oikeutta. Miehelle tämä oli viides kerta vuoden sisällä, kun hän jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisipartio tarkasti Lahden keskustassa noin kolmekymppisen miehen etsintäkuulutuksia ja turvallisuustarkastuksen yhteydessä mieheltä löytyi huumausaineita ja huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. Partio kiinniotti miehen huumausainerikokseen epäiltynä.
Heinolassa Hevossaaressa tapahtui aamuyöstä liikenneonnettomuus, jossa auto oli törmännyt tien keskijakajaan. Partion tullessa paikalle oli auto poistunut paikalta, mutta se tavoitettiin läheisen kauppaliikkeen pihalta. Auton viereltä tavattiin päihtyneen oloinen ulkomaalainen reilu 20-vuotias mies, joka puhalsi kuitenkin seulonta-alkometriin 0.00 o/oo. Partio päätti tehdä miehelle huumepikatestin, joka näytti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Mieheltä löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineeksi epäiltyä ainetta, eikä miehellä ollut ajokorttia. Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja huumausaineen käyttörikoksena.
Aamuyöstä Lahdessa Liipolassa, yritti noin 25-vuotias mies tunkeutua tuntemansa miehen asuntoon väkisin. Poliisipartio tavoitti miehen kerrostalon ulko-ovelta ja kiinniotti miehen. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa teräase ja murtovälineitä. Mies kiinniotettin ja häntä epäillään kotirauhan rikkomisesta, lievästä vahingonteosta, murtovälineen hallussapidosta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Kanta Häme
Riihimäellä poliisi tapasi Kontiontiellä iltapäivällä kaksikon, jonka henkilöllisyyden ja etsintäkuulutukset partio päätti tarkastaa. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä toisen henkilön hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltuja lääkeaineita, johon hänellä ei ollut esittää reseptejä. Miestä epäillään asiassa huumausaineen käyttörikoksesta.
Riihimäellä Kauppakadulla, oli elintarvikeliikkeen henkilökunta ottanut kiinni miehen, joka oli mennyt asiattomasti ilman lupaa liiketilan lukitulle käytävälle. Partion tullessa paikalle löytyi miehen hallusta runsaasti huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä, johon miehellä ei ollut reseptiä sekä teräase. Miestä epäillään huumausainerikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Hämeen poliisin tilannekeskus