Alkoholi rattijuopumuksia poliisin haaviin Hämeessä.

Julkaisuajankohta 7.6.2021 12.02
Uutinen

Hämeen poliisin vuorokausi oli perinteisen kiireinen. Tehtäviä vuorokaudessa oli 225 kpl. MM-lopputurnaus ei vaikuttanut suuremmin tehtävämääriin, mutta liikenteestä ja vesiltä tavattiin taas runsaasti päihtyneitä kuskeja.

  • Kanta-Häme

    Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen pysäytti partio Heinuntiellä Iittalassa pakettiauton, jonka kuljettajana toiminut noin 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrikoe osoitti epäilyn oikeaksi.

    Keskustiellä Hausjärvellä pysäytti partio päivällä henkilöauton, jota kuljetti keski-ikäinen mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan. Tarkkuusalkometri vahvisti rattijuopumus epäilyn.

    Forssassa Saviniementiellä tavattiin iltapäivällä 40-vuotias mies kuljettamassa autoa päihtyneenä. Miehen puhallus tarkkuusalkometriin antoi tulokseksi 0.35 mg/l

    Riihimäellä Linnunradankadulla tapasi poliisipartio alle 40-vuotiaan miehen, jonka hallusta löytyi tarkastuksessa kannabista sen verran että häntä on syytä epäillä huumausainerikoksesta.

    Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa kerrostalosta löytyi muun tehtävän yhteydessä asunnosta kannabiskasvattamo. Asunnon haltijaa epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

    Lopella, Lopen kantatiellä pysäytti partio auton, jonka naiskuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Nainen jäänyt vuoden sisällä kiinni kymmenen kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

     

    Päijät-Häme

    Ennen puoltapäivää sai poliisi Lahdessa Kauppakadulle tehtävän, jonka mukaan paikalla oli tapahtunut pahoinpitely. Tapahtumapaikalta löytyi miespuolinen asianomistaja, joka kertoi riitaantuneensa tuntemansa miehen kanssa. Mies oli riidan päätteeksi lyönyt asianomistajaa kasvojen alueelle nyrkillä. Asianomistajalle oli tullut lyönnistä pieni haava silmäkulmaan. Tekijä oli poistunut paikalta, mutta lähietsinnässä hänet tavoitettiin.

    Lahdessa Vanajanraitilla törmäsi henkilöauto polkupyörän kanssa. Henkilöautoa kuljettanut mies ei kyennyt väistämään pyöräilijää. Pyöräilijä loukkaantui lievästi törmäyksessä. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Muutama tunti myöhemmin tavattiin samainen mies ajelemassa jälleen autollansa Rauhankadulla. Tällä kertaa mies ei osunut pyöräilijöihin, mutta oli nauttinut alkoholia sen verran että syyllistyi rattijuopumukseen kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta lisäksi.

    Padasjoella Päijänteellä puolilta päivin, reilu 50-vuotias mies kuljetti Kirkkosalmessa päihtyneenä isoa moottorikäyttöistä venettä. Poliisin venepartio puhallutti miehen ja häneltä otettiin paikan päällä verikoe sairaanhoitajan toimesta. Miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

    Padasjoella Kellosalmessa tavattiin poliisin venepartion toimesta moottorikäyttöinen vene, jonka kuljettajana toiminut noin 50-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0.91 mg/l . Naiselta otettiin paikan päällä verikoe. Naista epäillään vesiliikennejuopumuksesta.

    Päivällä tuli Lahdesta Asemantaustasta ilmoitus, että kaksi miestä sotkee tusseilla senioritalon seinää. Partion tullessa paikalle, olivat tekijät kerenneet poistua paikalta. Hetkeä myöhemmin tuli ilmoitus lähistöllä tapahtuvasta töhrimisestä. Ilmoittaja antoi tekijöistä hyvät tuntomerkit, joiden perusteella partio tavoitti epäillyt. Viiden ulkopaikkakuntalaisen henkilön hallusta löytyi erilaisia spraymaaleja sekä tusseja. Henkilöt kiinniotettiin vahingontekoihin epäiltyinä. Tekijöiden ikähaarukka 20-40 vuotta.

    Nastolassa Pekkalantiellä epäillään alle 40-vuotiaan miehen pahoinpidelleen naisystäänsä repimällä tätä hiuksista ja potkimalla sekä lyömällä nyrkein. Naisella oli havaittavissa pieniä ruhjeita kasvoissa. Ensihoito tarkasti naisen vammat.

    Iltapäivällä tuli useita ilmoituksia pitkin Päijät-Hämettä epävarmasti liikkuvasta autosta. Ensimmäinen ilmoitus autosta tuli Sysmästä, jonka jälkeen ilmoituksia tuli Ahtialasta ja Metsäpellosta. Auto tavoitettiin Ilmarisentiellä, missä se kulki vastaantulevin autojen kaistalla. Partio sai auton pysäytetyksi ja auton kuljettajaksi selvisi noin 60-vuotias nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin 1,46 mg/l. Nainen kuljetettiin verikokeisiin ja hänet määrättiin ajokieltoon.

    Lahdessa moottoritiellä Mäkelä-Kumia liittymän lähettyvillä ajautui puoliperävaunuyhdistelmä moottoritien viheralueelle ennen puolta yötä. Tapahtumapaikalta tavattiin yhdistelmän kuljettaja, joka vaikutti päihtyneeltä. 50-vuotias kuljettaja puhallutettiin ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

     

     

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta