Hyppää sisältöön

Ankkuri ja katusovittelu auttavat nuoria Hyvinkäällä

Julkaisuajankohta 13.6.2017 11.19
Tyyppi:Uutinen

Mikä on Ankkuritiimi?

Hyvinkäällä toimii moniammatillinen Ankkuritiimi, jonka toiminnan tarkoituksena on alaikäisten rikollisen käyttäytymisen ehkäiseminen, lapsen tai nuoren kokonaisvaltaisen elämäntilanteen ja avun tarpeen selvittäminen sekä lapsen tai nuoren ja heidän perheidensä kanssa työskentely. Ankkuritiimiin kuuluvat Itä-Uudenmaan poliisin lisäksi sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, perheiden tuen ohjaaja, kaksi erityisnuorisotyöntekijä ja tarvittaessa muita työntekijöitä.

Riski rikosten uusimiseen pienenee nopean puuttumisen ansiosta

Ankkuri-ilmoitukset tulevat viikoittain Itä-Uudenmaan poliisilta Ankkuritiimiin. Samalla ilmoituksella aukeaa sosiaalihuollossa palvelutarpeen arviointi ilmoitetusta lapsesta tai nuoresta. Poliisi ja sosiaalipalveluiden Nopsa työryhmän sosiaalityöntekijä tapaavat lapsen tai nuoren ja hänen vanhempansa poliisiasemalla niin kutsutussa kasvatuskeskustelussa. Tapaamisessa selvitetään lapsen tai nuoren tilanne kokonaisvaltaisesti ja tarjotaan tarvittaessa nuorelle ja hänen perheelleen nopeasti apua ja tukea. Nopean puuttumisen ja asioiden läpikäymisen ansiosta rikosten uusimisen riski pienenee.

Tapaamisessa on mukana, tiimin niin tarpeelliseksi katsoessa, myös joku muu tiimin jäsen. Tarvittaessa perheet ohjataan tarkoituksenmukaisen avun tai tuen piiriin esimerkiksi erityisnuorisotyöhön, perhetyöhön, perheneuvolaan tai nuorisoasemalle. Tapaaminen järjestyy pääsääntöisesti kahden viikon kuluessa Ankkuri-ilmoituksesta.

Alle 15-vuotiaat ensikertalaiset rikoksiin syyllistyneet nuoret ohjautuvat Ankkuriin pääsääntöisesti poliisin, mutta myös koulun, huoltajan tai muun yhteistyökumppanin kautta

Yksilötapaamisten ohella Ankkuritiimi kutsuu koolle tekijäporukat yhdessä huoltajiensa kanssa.

Ankkuritiimi on järjestänyt myös päihteisiin ja ei toivottuihin ilmiöihin liittyen keväällä 2016 ja 2017 vanhemmuuden tukemiseksi vanhempainillat Hyvinkäällä. Ne on myös videostreamattu youtubeen.https://www.youtube.com/watch?v=uPDeoLDaNL0 ja https://www.youtube.com/watch?v=HrtSByW5mS0

Mitä on katusovittelu?

Katusovittelu on käynnistynyt Hyvinkäällä tänä keväänä. Katusovittelua tehdään Kauppakeskus Willassa. Sovittelusta vastaa Hyvinkään nuorisopalvelut. Yhteistyökumppaneina ovat kauppakeskuksen vartiointilikkeet ja kauppiaat. Vantaan sovittelutoimisto on myös aktiivisesti tukemassa toiminnan käynnistymistä.

Katusovittelussa on tarkoitus matalalla kynnyksellä puuttua nuorten epäsovinnaiseen käyttäytymiseen kauppakeskuksessa ja sovitella asia paikanpäällä.

Mihin katusovittelulla puututaan?

Katusovittelulla puututaan epäasiallinen käytökseen, roskaamiseen, sotkemiseen ym toimintaan, josta ei ole tarvetta kirjata rikosilmoitusta, mutta johon on syytä puuttua ja tapahtumina kirjata ylös. Tärkeää on myös osallistaa tekijöiden vanhempia olemalla yhteydessä heihin ja sopimalla sovittelusta.

Tilasto kasvatuskeskusteluista png, 3,7 kB

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen