Hyppää sisältöön

Armonvuosikeräyksellä poliisin haltuun 369 asetta ja yli tuhat kiloa patruunoita

Julkaisuajankohta 27.9.2016 15.25
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisilaitos ja Puolustusvoimat järjestivät ampuma-aseiden, aseen osien, ammusten ja räjähteiden armonvuosikeräyksen Kanta- ja Päijät-Hämeessä 12.–18.9.2016. Kansalaiset saivat luovuttaa keräyksen aikana luvattomia aseita tai räjähteitä poliisille ilman rangaistusseuraamusta. Poliisi otti vastaan myös luvallisia aseita, joista niiden haltija halusi eroon.

Poliisille luovutettiin keräyksessä yhteensä 369 asetta, joista noin puoleen ei ollut tarvittavaa lupaa. Siviilien käyttöön, esimerkiksi kivien ja kantojen räjäyttämiseen, tarkoitettuja räjähdysaineita koskevia ilmoituksia otettiin vastaan 35. Räjäytysnalleja löytyi 21 kohteessa, ja ruudista tuli kymmenen ilmoitusta. Puolustusvoimien hävitettäväksi lähti nettopainoltaan 1 046 kiloa patruunoita ja 115 kiloa erilaisia pyroteknisiä tuotteita kuten hätäraketteja ja ilotulitteita.

Puolustusvoimilla oli keräyksen aikana 28 sotilasräjähdetehtävää, joilta saatiin 39 luovutettua tarviketta. Yhteensä 24 vaarallista kohdetta tuhottiin räjäyttämällä, ja 15 todettiin vaarattomiksi.

– Keräyksen tuottavuudesta voi päätellä, että se oli erittäin tarpeellinen. Poliisin tiedossa on, että luvattomia aseita on paljon esimerkiksi kuolinpesien hallussa. Yllättävää oli, että sekä sotilas- että siviilikäyttöön tarkoitettuja räjähteitä löytyi niin suuri määrä, sanoo keräystä koordinoinut ylikonstaapeli Mika Pyyhtiä Hämeen poliisista.

Armonvuosikeräyksen tavoitteena on estää ennalta mahdolliset vahingot, joita luvattomat tai huonokuntoiset aseet, ammukset ja räjähteet voivat aiheuttaa. Tarkoituksena on myös estää tällaisen materiaalin joutuminen vääriin käsiin.

Armonvuosikeräyksessä saadut räjähteet ja patruunat hävitetään. Aseista suurin osa menee romuraudaksi, ja muutamia päätyy Riihimäelle poliisin asehallintoyksikköön huutokaupattaviksi. Yksittäisille aseille haettiin lupaa deaktivointiin tai muistoesineenä säilyttämiseen.

Armonvuosikeräys järjestettiin nyt ensi kertaa näin laajana Hämeen poliisin koko toiminta-alueella. Haltuun saatujen aseiden määrä oli edelliskertaa suurempi Päijät-Hämeessä, jossa on viimeksi järjestetty armonvuosikeräys kolme vuotta sitten.

Poliisi järjestää armonvuosikeräyksiä muutaman vuoden välein, mutta vuonna 2004 voimaantulleet ampuma-aselain, poliisilain ja rikoslain muutokset mahdollistavat aseiden luovuttamisen keräysten välilläkin. Rangaistusuhasta vapautumisen edellytyksenä on, että esineen hallussapitäjä on oma-aloitteisesti ilmoittanut esineestä ja luovuttanut sen poliisin haltuun. Luovutettavasta aseesta voi ilmoittaa verkossa (http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/pol_armo1/index.html) tai ottamalla yhteyttä lähimmälle poliisiasemalle. Vaarallisia esineitä ja aineita ei pidä kuljettaa omin neuvoin poliisiasemille, ja myös niiden käsittelyä on syytä välttää.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen