Hyppää sisältöön

Asevarkaus Outokummussa - kolme henkilöä vangittu

Julkaisuajankohta 10.2.2021 12.53
Tyyppi:Uutinen

Poliisi sai tiedon lauantaiaamuna 6.2, että Outokummussa sijaitsevaan omakotitaloon oli tunkeuduttu ja asunnosta oli anastettu yhteensä kahdeksan haulikkoa ja kivääriä. Talon asukas oli ollut poissa kotoaan yön ajan ja talo oli tyhjillään varkauden sattuessa.

Tapahtumapaikalle menossa olleet poliisipartiot havaitsivat melko lähellä kohdeosoitetta ojaan suistuneen henkilöauton. Poliisit löysivät henkilöauton lähettyviltä lumihangesta kaksi asetta, jotka osoittautuivat tarkistusten perustella anastetuiksi yllä mainitusta omakotitalosta. 

Poliisi jäljitti poliisikoiran avulla henkilöautolta poistuneita jalanjälkiä. Jäljet johtivat noin kilometrin päässä olevan taloyhtiön pihaan. Poliisit tarkistivat taloyhtiöstä erään asunnon ja asunnosta otettiin kiinni neljä henkilöä. Asunnosta löytyi neljä asetta, jotka oli anastettu omakotitalosta. 

Poliisi löysi vielä yhden anastetun aseen 8.2. päivällä. Yksi ase on edelleen kateissa. 

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi eilen kolme henkilöä epäiltyinä tekoon. Rikosnimikkeet ovat tässä vaiheessa esitutkintaa varkaus ja ampuma-aserikos. Vangituista kaksi on miehiä ja yksi nainen. Kiinniotetut ovat kotoisin Outokummusta, Kuopiosta ja Joensuusta ja iältään he ovat hieman  yli 20- ja 30-vuotiaita. 
 

Itä-Suomen poliisilaitos Outokumpu Pohjois-Karjala Rikokset ja tutkinta Uutinen