Asukas yllätti murtovarkaat Lahdessa

Julkaisuajankohta 14.3.2023 10.02
Uutinen

Murtovaras jäi kiinni ja muutama epäilty rattijuoppo jäi kiinni tehtävämäärällisesti rauhallisena vuorokautena Hämeessä

LAHTI. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kahdesta murtovarkaasta myöhään maanantai-iltana Lahden Saksalassa. Ilmoituksen mukaan rivitaloasunnon autotalliin oli tunkeutunut kaksi murtovarasta.
Tehtävään liittyi poliisipartioita, joista yksi sai tapahtumapaikalla selville kahden miehen tunkeutuneen luvattomasti autotalliin. Tapauksesta ilmoittanut kertoi havainneensa autotallinsa liiketunnistinvalon syttyneen. Hän meni tarkistamaan autotallia ja havaitsi sen oven olleen raollaan. Oven avattuaan tallista pakeni kaksi huppupäistä miestä. He olivat juosseet lähellä olleeseen autoon ja poistuneet sillä paikalta.
Yksi poliisipartioista löysi paikalta poistuneen auton Möysän kaupunginosasta ja auton välittömässä läheisyydessä oli poliisin tuntema nelikymppinen mies. Hän oli piilottanut läheisten autojen taakse vaatteita sisältävän jätesäkin. Toisen tekijän jäljet johtivat läheisen kerrostalon rappukäytävään ja tämän henkilöllisyys on poliisin tiedossa.
Poliisi tutkii tapahtunutta varkauden yrityksen, johon nelikymppinen mies otettiin epäiltynä kiinni.

LAHTI. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten puolenpäivän aikoihin Rakokivessä. Autoa kuljetti kolmekymppinen, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

LAHTI. Toistaiseksi tuntematon henkilö oli heittänyt ilotulitteen kerrostalon parvekkeelle maanantai-iltana Lahden Kärpäsessä. Asukas oli kuullut kovan räjähdyksen parvekkeeltaan. Hän oli mennyt katsomaan mitä oli tapahtunut. Parvekkeen ulko-oven lasi oli rikkoontunut ja lumessa oli joku ilotulite.
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus vahingonteosta, varomattomasta käsittelystä sekä räjähdesäännösten rikkomisesta.

HEINOLA. Poliisipartio kirjoitti sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta keski-ikäiselle miehelle maanantai-iltana. Partio tapasi miehen kuljettamassa henkilöautoa Heinolan kirkonkylällä. Hän puhalsi seulonta-alkometri rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet viettiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Sen tulos oli 0,34 mg/l.
Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

Heinola Hämeen poliisilaitos Lahti Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta