Asuntomurto johti laajaan poliisin ja pelastuslaitoksen operaatioon Ikaalisissa

Julkaisuajankohta 20.7.2023 10.59
Uutinen

Keskiviikkona 19.7.2023 iltapäivällä murtauduttiin Ikaalisten Vahossa omakotiltaloon. Omakotitaloon murtautumisen lisäksi tekijä anasti pihamaalla varastoituna ollutta polttoainetta mukanaan auton peräkärryssä olleisiin säiliöihin. Tultuaan häirityksi, tekijä pakeni paikalta.

Pakoon lähtiessään tekijä ajoi läpi lukitun portin jatkaen Poikeluksentietä Luhalahdentielle. Täällä perävaunussa olleet säiliöt alkoivat vuotaa tielle, peräkärry hajosi, irtosi autosta, ajautui ojaan, syttyi palamaan ja aihetti maastopalon, jota pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan. Lisäksi aiheutui ympäristövahinkoja maahan päätyneestä polttoaineesta.

Tekijä jatkoi pakoa autollaan Särkirannatielle, jonne hylkäsi auton ja pakeni metsään. Tekijä jäljitettiin poliisikoiran avulla ja otettiin kiinni noin kilometrin päässä autosta. Tekijä loukkaantui lievästi poliisikoiran puremasta kiinniottotilanteessa. 

Tekijää, noin 50-vuotiasta miestä, epäillään mm. törkeästä varkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja ympäristön turmelemisesta.

Ikaalinen Rikokset ja tutkinta Sisä-Suomen poliisilaitos Uutinen