Asuntomurtosarjoissa on tehty lisää vangitsemisia. Kiitämme kansalaisia vihjeistä.

Julkaisuajankohta 30.12.2021 7.38
Uutinen

Tiedotimme aiemmin joulukuussa asuntomurroista Kaakkois-Suomen alueella. Pyysimme samalla mahdollisia havaintoja tapahtumiin liittyen. Vinkkejä tuli, ja poliisi on yleisövihjeiden sekä omien selvitysten avulla päässyt tekijöiden jäljille. Kiitos vinkkejä lähettäneille ihmisille!

Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä Kaakkois-Suomen alueella toimineen samaan aikaan kaksi erillistä, toisistaan riippumatonta ryhmää, jotka tekivät asuntomurtoja lähes samalla tavalla. Yhteensä poliisin tiedossa olevia tapauksia, joihin näiden ryhmien epäillään syyllistyneen, on yli kolmekymmentä. Niistä valtaosa on Kaakkois-Suomen poliisin alueella.

Ensimmäisen ryhmän toiminta saatiin pysäytettyä 9.12.2021 tehdyillä kiinniotoilla. Erityisesti tämän ryhmän jäljittämisessä yleisövihjeistä oli rikostutkinnan osalta hyötyä. Kyseinen ryhmä teki ilmeisesti asuntomurtoja Kaakkois-Suomen alueella jo loppusyksyn aikana aina kiinniottoa edeltävään päivään asti.

Toisen ryhmän jäljille poliisi pääsi omien selvitysten perusteella, ja esitutkinta eteni kiinniottoihin 22.12.2021. Kolme ulkomaalaista miestä otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä Kotkassa 20.12.2021 tapahtuneeseen törkeään varkauteen. Epäillyt vangittiin todennäköisin syin 25.12.2021. Tämän ryhmän epäillään syyllistyneen joulukuun aikana useisiin asuntomurtoihin Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan poliisien alueilla. 

Olemme asianomistajiin yhteydessä sitä mukaan, kun näyttöä rikosepäilyjen tueksi saadaan hankittua.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen