Auto suistui tieltä Kiuruvedellä

Julkaisuajankohta 1.7.2023 13.54
Uutinen

Kiruvedellä suistui auto tieltä ja Pajulahdessa syttyi talo palamaan varhain lauantaina.

Kiuruvedellä Hilapparannantiellä suistui varhain lauantaiaamuna henkilöauto tieltä. Auto oli suistunut ajosuuntaansa nähden vasemmalle puolen ojaan kaatuen kyljelleen. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä sisällä. Kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Kuljettajalle suoritetun puhalluskokeen tulokseksi tuli 1.88 promillea. Kuljettaja vietiin verikokeeseen ja hänet määrätään ajokieltoon. Auto vaurioitui hieman törmäyksessä. Asiassa ovat tutkintanimikkeinä törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. 


Pajulahdessa Piekkäälänmäentien varrella oleva omakotitalo syttyi palamaan varhain lauantaiaamuna. Ohikulkija oli havainnut palon ja ilmoitti siitä hätäkeskukseen. Talossa ei ollut ihmisiä sisällä tapahtuma- aikana. Talo kärsi huomattavia vahinkoja palossa. Palokunta ja poliisi ryhtyvät selvittämään palon syttymissyytä. Asiasta ei tiedoteta tässä vaiheessa enempää, koska tapahtuman tutkinta on alkuvaiheessa.


 

Itä-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen