Torviprotesti 4.0 -nimiset autoilijoiden mielenosoituskulkueet ovat liikkeellä Helsingin keskustassa perjantaina 18.2. kello 17 ja lauantaina 19.2. kello 13 alkaen.
Perjantaina autoilijat kokoontuvat Hakamäentielle, josta ne lähtevät letkana klo 17 Mannerheimintietä etelään Eduskuntatalon eteen. Sieltä kulkue jatkaa matkaansa Kauppatorille.
Lauantaina ajoneuvot kokoontuvat Hakamäentielle ja Hämeenlinnanväylälle, joista kulkueet lähtevät kello 13 ja ajavat Mannerheimintietä etelän suuntaan Eduskuntatalolle. Eduskuntatalolta matka jatkuu Erottajalle, jossa kulkueet kääntyvät takaisin ja poistuvat Mannerheimintietä pohjoiseen.
- Kulkueet etenevät hitaasti poliisisaattueessa, joten ruuhkaa ja häiriötä liikenteessä on hetkellisesti odotettavissa. Poliisi ohjaa reitillä liikennettä. Tämä liikennehaitta kannattaa ottaa huomioon, jos kulkee Helsingin keskustassa samaan aikaan. Aiemmin kulkueeseen on osallistunut satoja ajoneuvoja. Nyt tapahtuma järjestetään usealla paikkakunnalla samaan aikaan, joten on vaikea ennakoida Helsingissä kulkueisiin osallistuvien määrää, toteaa komisario Kaarle Lehmus Helsingin poliisilaitokselta.