- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Eihän päättäjäisilta pääty poliisin puheluun?
Koulujen päättäjäisviikonvaihde on poliisille yksi vuoden vilkkaimmista. Poliisilla on viikonloppuna päättäjäisjuhlintaan liittyvien tehtävien lisäksi runsaasti muitakin hälytystehtäviä hoidettavanaan. Siksi onkin hyvä, että tulevana päättäjäisviikonloppuna Vantaan kaupungin nuorisotyöntekijät ja SPR:n vapaaehtoiset jalkautuvat sinne, missä nuoriso todennäköisimmin Vantaalla kokoontuu.
Suosittuja kokoontumispaikkoja ovat perinteisesti koulujen ja päiväkotien pihat ja yleiset puistoalueet. Itä-Vantaalla suosittuja ovat lisäksi Kuusijärven ulkoilualue, Dixin ympäristö ja Heurekan puisto sekä Länsi-Vantaalla Vetokankaan uimaranta ja Jokiuoman puisto. Vantaalaisnuoret suuntaavat tuhansien muiden nuorten tavoin myös Helsingin keskustaan sekä Järvenpään Rantapuistoon juhlimaan.
Nuorten suosimia kokoontumispaikkoja Klaukkalassa ovat Vaskomäki ja urheilukentän nurmialue, Rajamäellä yläasteen piha-alue ja viereinen urheilupuisto ja Nurmijärven kk:lla Maanniitun koulun nurmikenttä puistoineen sekä Buenopuisto.
Sipoossa nuoret kokoontuvat Nikkilän Pilvijärvelle ja Kalkkirantaan, Porvoossa suosittuja paikkoja ovat Jokipuisto, Maarinranta, Kokonniemen "uimamonttu" ja Loviisassa Laivasilta sekä uimaranta.
Juhlaillan hämärtyessä onnettomuusriskit kasvavat
Esimerkiksi illan pimetessä Kuusijärven ulkoilualueen metsässä, johon nuoret perinteisesti kokoontuvat, voi sattua mitä tahansa. Kun suuri joukko nuoria kokoontuu yhteen paikkaan juhlimaan, sinne tulee usein myös sivullisia päihtyneitä täysi-ikäisiä ihmisiä seuraamaan nuorten juhlimista ja tekemään myös ei-toivottavaa tuttavuutta alaikäisten kanssa.
Vantaan kaupungin nuorisotyöntekijöiden mukaan kevään aikana päihtyneitä alaikäisiä on näkynyt katukuvassa aiempia vuosia enemmän. Päihtyneellä on aina suurempi riski joutua rikoksen tai onnettomuuden uhriksi. Vantaalla on ollut joitain nuorten ennakkoon sopimia joukkotappeluita, joissa on ollut myös runsaasti teräaseilla varustautuneita osallistujia. Tappeluihin on usein liittynyt tarkoitus anastaa joltain omaisuutta. Tappelut voivat leimahtaa tilaisuuden tullen myös väenpaljoudessa päihtyneiden kesken muutenkin. Tällöin saattavat myös täysin sivulliset loukkaantua.
Jätetään mopot kotiin
Poliisi suosittelee, että nuoret jättäisivät päättäjäisiltana mopot ja skootterit kotiin. Kulkupelit saattavat joutua juhlapaikoilla ilkivallan kohteeksi tai mopoilevalle nuorelle voi tulla kiusaus lähteä alkoholia nautittuaan ajamaan.
Päävastuu alaikäisistä on aina huoltajilla
Vaikka nuoren on opittava ottamaan vastuuta omista tekemisistään, on päävastuu alaikäisistä kuitenkin heidän huoltajillaan. Siksi poliisilla ja lastensuojeluviranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa huoltajille alaikäisen rikkeestä tai esimerkiksi päihteiden käytöstä. Poliisi ja nuorisopalvelut yhdessä vetoavat nyt huoltajiin, että nuorten kanssa keskusteltaisiin päättäjäisillan juhlintaan liittyvistä riskeistä. Sopikaa yhdessä pelisäännöistä, jottei mukava ilta pääty poliisin puheluun tai ikävään loukkaantumiseen.
Turvallista päättäjäisviikonloppua!