Ennakoimalla varmistat onnistuneen matkan juhannuksen viettoon

Julkaisuajankohta 22.6.2021 12.24
Uutinen
Poliisiauto on pysähdyksissä Kilpisjärven rannalla.
Tyyni Kilpisjärvi alkukesällä

Juhannuksena useimpien suomalaisten juhannussuunnitelmat kietoutuvat kotimaan ja myös Lappiin suuntautuvan matkailun ympärille. Varmista turvallinen ja hyvin sujuva perille pääsy juhannuksen viettoon - suunnittele matka ennakkoon ja lähde reissuun ilman kiirettä.

Juhannuksen menoliikenne on vilkkainta aatonaattona

Juhannuksen menoliikenne tiivistyy aatonaatolle, torstaille 24.6. ja vielä osin juhannusaatollekin, mutta ruuhkien lopullisesta sijoittumisesta on vaikea antaa yksityiskohtaisia ennusteita. Osa ihmisistä saattaa olla vielä esimerkiksi etätöissä ja lähtenyt matkalle jo aiemmin. Lappilaisten kotiinpaluu mökeiltä ja ruuhkien ajoittuminen on kiinni osin myös vallitsevasta säästä.

Poliisi valvoo tehostetusti juhannusliikennettä teillä ja vesillä

Lapin poliisilaitoksen partiot ovat töissä myös juhannuksen aikaan. Valvomme tehostetusti liikennettä Lapin teillä ja vesillä. Nopeus- ja ajotapavalvonnan lisäksi valvomme, ettei liikenteessä olisi rattijuopuneita. 

Hyvä ennakointi on kaiken a ja o turvallisessa matkanteossa

Juhannuksen viettoon autoillessa on muistettava, että uudet ympäristöt vaativat kuljettajalta enemmän varautumista kuin esimerkiksi työmatkat tutussa ympäristössä. Juhannusmatkan hyvällä suunnittelulla voit minimoida yllätykset, ja karttasovelluksia sekä erilaisia tietopalveluja käyttäen voit etukäteen miettiä taukopaikat ja reitit, joilla vältät tietyöt. 

Navigaattori on hyvä apuväline matkanteossa, mutta reittiä kannattaa muutoinkin selvittää etukäteen. Ajon aikana navigaattorin tai puhelimen käyttöön ei pidä ryhtyä, vaan anna ne tehtävät apukuljettajalle. Mikäli puhelimeen puhuminen ajon aikana on välttämätöntä, erilaiset handsfree-järjestelmät maksavat nopeasti itsensä takaisin. Jos puhuminen vie keskittymiskykyä, etenkin yksin ajettaessa kannattaa pysähtyä puhelinkeskustelun ajaksi bussipysäkille tai levähdyspaikalle.

Hyvän ennakkosuunnittelun lisäksi ennakoiva ajotapa ilman turhaa kiirettä, sopiva tilannenopeus ja kunnon turvavälien pitäminen tekevät pitkästäkin matkasta turvallisen. Erityisesti vieraalla seudulla turvallinen ajotapa korostuu. Autoillessa yllättävissä tilanteissa on tärkeää muistaa toimia rauhallisesti. Lapissa liikuttaessa on myös varottava poroja ja hirviä. Hirvistä kertovat varoitusmerkit on syytä ottaa tosissaan.

Pitkillä matkoilla on mahdollisen kuljettajien vuorottelun lisäksi huolehdittava riittävistä tauoista. Virkeä kuljettaja on turvallisen ajamisen edellytys. Etelä-Suomesta Lappiin ajaminen juhannusliikenteessä kestää taukoineen miltei puoli vuorokautta, joten yhden pysähdyksen taktiikka ei riitä.

Huomaavaisuus muita tiellä liikkujia kohtaan on tärkeää, kuten myös sen mieltäminen, ettei ylinopeudella ja jatkuvalla ohittelulla saada hyötyä. Jos muutaman auton ohi pääsee, on sama määrä odottamassa edessä. Ajallisesti riskikäyttäytymisellä tien päällä ei pitkällä matkalla voita mitään.

Jos otat, et aja ja toisinpäin

Kun tilastoja tarkastellaan, kesäkuukausina sattuu eniten liikenneonnettomuuksia. Alkoholirattijuopumukset korostuvat tilastoissa vielä valitettavan usein. Rattijuopumusonnettomuudet ovat vähentyneet vuosien saatossa, mutta niiden osuus liikennekuolemista ei ole vähentynyt. Rattijuopumusonnettomuudet korostuvat nuorten kuljettajien ja miesten kohdalla. Kesällä lisääntyvä alkoholin kulutus voi johtaa siihen, ettei kuljettaja ole ihan selvinpäin, vaikkei rattijuopumusraja ylittyisikään. Myös pienemmät määrät alkoholia vaikuttavat ajamiseen. Vähäuninen tai huonosti nukuttu yö tehostaa alkoholin nauttimisen haittoja ja tämä on petollista erityisesti, kun lähdetään paluumatkalle. Jos aamulla ajokunto ei tunnu olevan kohdallaan, ajamaan ei tule lähteä. Paluumatkan ajokunto- ja kuljettajakysymykset kuuluvat ennalta tehtävään matkasuunnitelmaan. Sama koskee myös vesiliikennettä.

Turvallista matkaa juhannuksen viettoon!
 

Lapin poliisilaitos Lappi Liikenne Uutinen