Hyppää sisältöön

Epäillyn varkaan takakontista löytyi perämoottorin vetolaite - kuuluuko se sinulle?

Julkaisuajankohta 29.3.2017 12.02
Tyyppi:Uutinen

Rikosasioita Helsingissä, tiedote 29.3.2017

Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen veneen perämoottorin vetolaitteen varkauteen Vuosaaren Ruusuniemessä Helsingissä eilen tiistaina puoli kolmen aikaan päivällä.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun hätäkeskuksen kautta tuli poliisille eilen iltapäivällä ilmoitus mahdollisesta perämoottorivarkaudesta, jonka silminnäkijä oli havainnut Ruusuniemessä. Silminnäkijä oli nähnyt tapahtuneen, lähtenyt seuraamaan epäiltyä autollaan ja ilmoittanut tapauksesta hätäkeskukseen.

Epäilty tuli poliisipartiota vastaan Koirasaarentien ja Laajasalontien risteyksessä, ja poliisi pysäytti auton Svanströminkujalle. Poliisin järjestelmän mukaan auto oli katsastamaton, joten pysäytyksen yhteydessä tarkastettiin ensin onko autossa varoituskolmiota. Kolmiota takaluukusta etsittäessä paljastui sieltä anastetuksi epäilty vetolaite.

Poliisi epäilee miestä varkaudesta. Tarkemmissa selvityksissä kävi myös ilmi, että epäillyllä on aiempaa entisyyttä useiden perämoottoreiden ja vetolaitteiden anastuksesta.

Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa mistä veneestä vetolaite on mahdollisesti anastettu, joten Vuosaaren Ruusuniemessä veneitään säilyttävien kannattaa pikimmiten tarkistaa, onko veneessä vielä perävetolaite tallella. Mikäli huomaa vetolaitteensa kadonneen, kannattaa ottaa pikimmiten yhteyttä Helsingin poliisilaitoksen rikosilmoitusten vastaanottoon.

Poliisi muistuttaa myös, että veneiden säilytyspaikalla kannattaa vierailla riittävän usein. Paikoille kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan järjestää näkyvää valvontaa.


Tapaus 2: Vartijat ottivat kiinni elektroniikkavarkaudesta epäillyn Länsisatamassa

Keski-ikäisen miehen epäillään varastaneen elektroniikkaa yli tuhannella eurolla Helsingin Länsisatamassa eilen tiistaina ennen neljää iltapäivällä. Liikkeen vartijat ottivat epäillyn kiinni ja luovuttivat hänet poliisille.

Todistajat kertoivat seuranneensa valvontakameroista, kuinka mies oli kerännyt liikkeessä tuotteita ostoskärryynsä ja käärinyt tuotteita nurkassa takkinsa sisään.

Vartijat ottivat miehen kiinni kassalinjojen jälkeen. Anastettu omaisuus saatiin takaisin myyntikuntoisena.

Poliisi otti miehen kiinni varkaudesta epäiltynä ja kuljetti hänet Pasilan poliisivankilaan. Myöhemmässä selvittelyssä kävi ilmi, että myös tällä henkilöllä on entisyyttä omaisuusrikosrintamalla.


Tapaus 3: Väärennöksestä ja identiteettivarkaudesta epäilty jäi kiinni Länsisatamassa

Hieman yli parikymppisen miehen epäillään väärentäneen henkilöpaperit ja yrittäneen petosta elektroniikkaliikkeessä Helsingin Länsisatamassa eilen tiistaina ennen viittä iltapäivällä. Liikkeen vartijat ottivat miehen kiinni ja ilmoittivat tapauksesta hätäkeskukseen.

Poliisille selvisi paikan päällä, että mies oli tullut liikkeeseen hakemaan noutotilausta esiintyen toisen ihmisen henkilöllisyydellä. Hän oli näyttänyt ajokorttia, jonka tarkkasilmäinen myyjä oli kuitenkin huomannut väärennökseksi. Näin mies ei ollut onnistunut lunastamaan tilausta ja yritti poistua myymälästä. Vartijat ottivat miehen kiinni ja hän myönsi tapahtuneen.

Poliisipartio löysi miehen hallusta myöhemmin kaksi väärennettyä ajokorttia. Poliisi otti miehen kiinni petoksen yrityksestä, väärennyksestä ja identiteettivarkaudesta epäiltynä, ja kuljetti hänet Pasilan poliisivankilaan.

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen