Hyppää sisältöön

Epäillyt kupariputkivarkaat jäivät kiinni rysän päältä Helsinginkadulla

Julkaisuajankohta 6.2.2017 10.37
Tyyppi:Uutinen

Helsingin poliisi epäilee, että kaksi miestä yritti varastaa kupariputkia ja rakennustavaroita Helsinginkadulla eilen sunnuntaina yhdeksän jälkeen illalla.

Poliisi otti miehet kiinni pidemmän tapahtumaketjun seurauksena: Poliisipartio meni Helsinginkadulle tarkastamaan ilmoitusta, jonka mukaan kaksi miestä käsittelee epäilyttävästi rakennustavaroita ja kupariputkia. Miehet lastasivat tavaroita kuljetusfirman autoon poliisipartion tullessa paikalle. Paikan päällä selvisi, että toinen henkilöistä oli ollut hetkeä aikaisemmin poliisitehtävän kohteena, kun mies oli jättänyt palauttamatta aiemmin päivällä toiselta firmalta vuokraamansa pakettiauton. Mies oli kuitenkin palauttanut auton muutama tunti myöhässä sovitun palautusajan jälkeen, eikä auton omistajalla ollut vaatimuksia asiassa. Miehet olivat ilmeisesti tästä syystä joutuneet vuokraamaan toisen auton kuljetusyhtiöltä.

Poliisipartio alkoi selvittää miesten henkilöllisyyksiä ja tavaroiden alkuperää. Toinen miehistä kertoi olevansa työnantajansa asialla, mutta pikaisen selvittelyn tuloksena kävi ilmi, ettei näin kuitenkaan ollut. Miehen tarina kupariputkista ja erikoisrakennustarvikkeista muuttui useampaan otteeseen, eikä hän lopulta enää halunnut edes selvittää partiolle omaisuuden alkuperää, joten poliisi takavarikoi omaisuuden. Poliisilla ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa keneltä tai miltä taholta työkalut on mahdollisesti varastettu.

Tarkemmissa selvityksissä kävi myös ilmi, että toisella miehistä oli päällä voimassaoleva etsintäkuulutus, ja häneltä löytyi hallustaan muun muassa kolmannen osapuolen nimellä varustettu luottokortti. Molemmat miehet otettiin kiinni ja kuljetettiin Pasilan poliisivankilaan varkaudesta epäiltynä. Toiselta mieheltä löytyi hallustaan myös pieni määrä huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä, joten häntä epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta.


Tapaus 2: Neljän auton ketjukolari Mannerheimintiellä

Mannerheimintiellä sattui eilen sunnuntaina yhden jälkeen päivällä neljän auton ketjukolari. Poliisipartion alustavissa puhutteluissa selvisi, että kaikki autot olivat ajaneet vasemmanpuoleista kaistaa keskustan suuntaan, ja olivat pysähtyneet risteykseen liikennevalon vaihtuessa punaiseksi. Neljän auton letkassa viimeisenä ollut kuljettaja ei kuitenkaan tähän ehtinyt reagoida ja osui edellä olleeseen autoon. Tämä auto taasen kimposi seuraavaan autoon ja myös sitä seuraava lähti törmäyksen seurauksena liikkeelle ja osui edellä pysähtyneenä olleeseen ajoneuvoon.

Kuljettaja kertoi, ettei hän ollut havainnut riittävän ajoissa edellä pysähtyneenä ollutta ajoneuvoa. Ajoneuvoihin tuli jonkin verran vaurioita, mutta ne kaikki olivat kuitenkin ajokuntoisia tapahtuman jälkeen. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti ketjukolarin seurauksena. Sattumalta paikan päällä ollut ambulanssin hoitohenkilökunta tarkasti kolarissa olleet, eikä heillä ollut akuuttia hoidon tarvetta. Poliisi kehotti kuitenkin kolarissa olleita käymään vielä varmuuden vuoksi lääkärintarkastuksessa.

Ensimmäisenä autoon osunutta kuljettajaa epäillään liikennerikkomuksesta, sillä hän ei pitänyt turvallista etäisyyttä edellä kulkevaan ajoneuvoon.

Helsingin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen