Etelä-Kymenlaaksossa Juhannuksena rattijuoppoja ja pahoinpitelyitä.

Julkaisuajankohta 27.6.2022 10.13
Uutinen

Poliisi tavoitti muiden tehtävien ohessa viikonlopun aikana Kotkan, Haminan, Virolahden sekä Pyhtään alueelta liikenteestä kuusi rattijuoppoa. Lisäksi selvitti pahoinpitelyitä, joita kirjattiin kaikkiaan kuusi rikosilmoitusta, joista kaksi nimikkeellä törkeä pahoinpitely.

Perjantaina aamupäivällä Kotkassa Karhulantiellä henkilöautolla liikkunut mieshenkilö syyllistyi törkeään rattijuopumukseen. Samoin perjantaina Haminassa Erottajankadulla naishenkilö ajeli henkilöautolla päihtyneenä muusta kuin alkoholista ja tätä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lauantaina Pyhtäällä Purolantiellä mieshenkilö oli liikkeellä henkilöautolla ja poliisin tarkastuksessa ilmeni ettei kuljettajalla ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja lisäksi huumepikatesti antoi viitteitä, että tämä käyttänyt huumausaineita. Ahlsrömintieltä poliisipartio tavoitti henkilöautoa kuljettaneen miehen, jolle suoritettu huumetesti antoi viitteitä huumeista, eikä kuljettajalla ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Sunnuntaina illalla Vaalimaantieltä poliisin puhallusratsiassa henkilöautoa kuljettanut naishenkilö puhalsi poliisin alkometriin rattijuopumusepäilyn aiheuttavan lukeman. Samoin vielä sunnuntaina illalla Kotkassa Juha Vainion kadulla mieshenkilö syyllistyi rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Poliisia työllistäneet pahoinpitelyt tapahtuivat Kotkassa ja yksi Kaunissaaressa. Poliisi tutkii tapahtumien kulkua ja selvittää osallisten toimia tapahtumien aikana.     

Hamina Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kotka Kymenlaakso Liikenne Pyhtää Uutinen Virolahti