- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Forssassa poliisilla takaa-ajo yöllä
Hämeessä tiistain ja keskiviikon välinen yö on sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä oli koko laitoksen alueella kaikkiaan 77 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin tuotiin Päijät-Hämeessä seitsemän ja Kanta-Hämeessä viisi henkilöä.
FORSSA
Keskiviikon puolella puolen yön jälkeen poliisipartio päätti pysäyttää Turuntiellä vastaan tulleen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Partion kääntyessä auton perään tämä kiihdytti voimakkaasti pyrkien karistamaan poliisi kannoiltaan. Takaa-ajo jatkui useiden katujen kautta Humppilatielle kohti Jokioisten keskustaa. Humppilantiellä ennen Keskuskadun risteystä auto ajoi piikkimaton yli ja kääntyi eturengas puhjenneena Nirpantielle jonne pysähtyi. Kuljettaja pakeni juosten läheiseen maastoon mistä paikalle tullut poliisikoira sen jäljesti. Autoa kuljettanut vuonna 1990 syntynyt sekavan oloinen mies toimitettiin sairaalaan verikokeeseen ja sen jälkeen matka jatkui Hämeenlinnan poliisiasemalle odottamaan kuulusteluja. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Auton kyydissä ollutta auton haltijaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
HÄMEENLINNA
Tiistaina iltapäivällä kello13.27 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Sibeliuksen puistossa. Ilmoituksen mukaan pakettiauto oli törmännyt jalankulkijaan peruuttaessaan. Auto kuljettajineen oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa, mutta tavoitettiin myöhemmin Linnakadun ja Koulukadun risteyksessä. Autoa kuljettanut vuonna 1962 syntynyt nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Nainen ei ollut kertomansa mukaan huomannut peruuttaneensa kenenkään päälle Sibeliuksen puistossa. Naista epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta. Puistossa auton tönäisemäksi tullut 1940-luvulla syntynyt mies vietiin hoidettavaksi Kanta-Hämeen keskussairaalaan.
ORIMATTILA
Tiistaina kello 17.49 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen moottoripyörän ja kahden henkilöauton välisestä kolarista Artjärventien ja Kärrysepäntien risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Kärrysepäntielle kääntymässä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan törmäsi ohittamaan lähtenyt moottoripyörä joka törmäyksen seurauksena törmäsi myös vastaan tulleen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Kukaan osallisista ei saanut vakavia vammoja. Moottoripyörän vuonna 1960 luvulla syntynyttä naiskuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta tapahtumaan.